10.07.18

Aikaiset kauralajikkeet nostaneet suosiotaan – Niklas kiri kaurojen ykköseksi

Aikaiset kaurat nousivat tänä vuonna kauralajikkeiden kärkeen. Borealin laadukas Niklas kiri Suomen ykköskauraksi jo kolmessa vuodessa.

Aikaiset kauralajikkeet nousivat tänä vuonna viljelyyn valittujen lajikkeiden kärkeen. Borealin laadukas NiklasBOR kiri Suomen ykköskauraksi, ja kolmen kärjestä löytyvät myös vanhat tutut MeeriBOR ja AkseliBOR.

Suomalaisilla kaurapelloilla kasvaa tällä hetkellä pääosin aikaista kauraa: 57 % viljellyistä kauralajikkeista on aikaisia muotoja. Kauraa viljellään tänä vuonna reilulla 324 000 hehtaarilla, mutta kokonaisuudessaan kaura-ala laski hieman viime vuodesta.

Aikaiset kaurat ovat jälleen nostaneet suosiotaan parin vuoden tauon jälkeen. Borealin kauranjalostaja Leena Pietilä pitää kehitystä hyvänä.

– On erittäin hyvä, että tiloilla viljellään usean eri kasvuajan lajikkeita. Tulemme näkemään jatkossa entistä enemmän ääreviä sääoloja, joten viljelyn riskejä ja ruuhkahuippuja on hyvä jakaa tällä tavoin. Aikaisuus turvaa myös sadon laatua, hän sanoo.

Lisäksi aikaisissa kauroissa on valkuaista enemmän kuin myöhäisissä lajikkeissa.

Kolmantena vuonna kirkkaasti kärkeen

Lajikevalinta on viljelijälle aina iso askel, etenkin silloin, kun vaihdetaan pitkään viljelyssä ollutta lajiketta uuteen ja tuntemattomaan lajikkeeseen.

Borealin Niklas-kaura on kuitenkin vakuuttanut viljelijät nopeasti: vaikka Niklas on laajassa viljelyssä vasta kolmatta vuotta, se nousi nyt kaurojen ykköseksi huimalla 45 100 hehtaarin osuudellaan.

Niklaksen jäljessä vanhat tutut Meeri ja Akseli huolehtivat yhteensä yli 55 000 hehtaarin viljelyalasta.

Vahvakortisen ja viljelyvarman Niklaksen eduksi on paljastunut lisäksi laadukas jyvä: sopivan suuri jyväkoko, hyvä seulonta-aste ja myllyille ja muille sadon käyttäjille kelpaava elintarvikelaatu.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja