30.07.21

Euroopan kaurasadosta tulossa arvioitua suurempi, toisin on Pohjois-Amerikassa

Pohjois-Amerikan epäsuotuista kasvukausi ja pienentynyt viljelyala luovat EU:n alueelle mahdollisuuksia kauran vientiin.

Ranskalainen analyytikkotalo Strategie Grains on korottanut arviotaan EU:n kauran tuotantomääristä kuluvalla satokaudella. Arvioitu tuotantomäärä on 8,06 miljoonaa tonnia. Tuotantoarvio on noussut mm. Saksassa ja Ruotsissa. Arvioitu kauran pinta-ala (EU + UK) on lähes yhtä suuri kuin viime kaudella pysytellen 2,74 miljoonassa hehtaarissa.

Arvio kauran elintarvikekäytöstä kuluvalla markkinakaudella on hieman laskenut aikaisemmista arvioista. Vaikka kuluneen kauden arvioita on laskettu, on se yhä suurempi kuin viime kaudella nousten 1,1 miljoonaan tonniin. Käyttöarvio on kasvanut etenkin Latviassa, Suomessa ja Saksassa.

Kauran rehukäyttöennuste on pienempi kuin viime kaudella. Ennusteen lasku johtuu muiden kilpalevien viljojen hyvästä saatavuudesta. Kauraa ennustetaan menevän EU:n alueella rehuksi kuluvalla kaudella 5,7 miljoonaa tonnia, mikä on lähellä viiden vuoden keskiarvoa (5,9 milj. tn).

EU + UK:n kauran sisämarkkinoiden kaupan ennustetaan jäävän viime kautta pienemmäksi. Mm. Saksan, Hollannin, Tanskan ja Belgian tuontitarpeen ollessa viime kautta pienemmät.

Kolmansiin maihin vientiä arvioidaan olevan viime kautta enemmän. Yhdysvalloissa on kysyntää kauralle myös merien takaa, Pohjois-Amerikan kaurapinta-alan ollessa tavallista pienempi sekä kasvukauden oltua epäsuotuisa.

Kauran loppuvarastojen ennustetaan olevan kauden 2021/22 lopussa raskaat. Lopulliset varastotasot riippuvat paljolti viennistä kolmansiin maihin, mikä taas on tiiviisti yhteydessä kauran hintatasojen kehitykseen Yhdysvalloissa ja EU:ssa.

Lähde: Vilja-alan yhteistyöryhmä VYR

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja