01.04.25

Kolmannes suomalaisten kotiin ostamasta ruoasta kotimaisia Hyvää Suomesta -tuotteita

Suomalaiset ostivat vuonna 2024 kotimaista ruokaa yhtä ahkerasti kuin edeltävänä vuonna. Hyvää Suomesta -alkuperämerkittyjen elintarvikkeiden osuus oli Ruokatieto Yhdistys ry:n mukaan ruokakorin arvosta jälleen 32 prosenttia.

Siipikarjatuotteiden, juotavien maitotaloustuotteiden, kasvijuomat mukaan lukien, sekä munien kotimaisuus hipoo jo sataa prosenttia, kertoo Ruokatieto Yhdistys ry

Kotimaisuus kasvoi eniten viime vuonna muun muassa leivonnais- ja taikinapakasteissa (+5 prosenttia), munatuotteissa sekä olut- ja siiderikategoriassa.

Hyvää Suomesta -merkillä on Ruokatieto Yhdistys ry:n mukaan erityisen vahva asema tuoreissa elintarvikkeissa. Se kertoo, että tuote on valmistettu Suomessa ja sen raaka-aineet ovat pääosin kotimaisia.

Tällä hetkellä tällaisia tuotteita on yhdistyksen arvion mukaan kauppojen valikoimissa noin 13 000 .

”On hienoa, että suomalainen ruoka säilyttää asemansa ja kuluttajat tekevät arjessa valintoja kotimaisuuden puolesta. Vaikka ostoskorin sisältö elää, Hyvää Suomesta -merkki pitää pintansa kuluttajan päätöksenteossa”, sanoo Ruokatiedon toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.

Lähde: NielsenIQ Homescan, Koko Suomi, Hyvää Suomesta -merkin elintarvikkeet, Osuus arvossa, 52 viikkoa päättyen 29.12.2024. (Copyright © NielsenIQ, Ref.no: 06088228, 18.3.2025)

Tekstin ja grafiikan lähde: Ruokatieto Yhdistys ry (Koko tiedote täällä.)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja