18.10.17

Mehiläiset säästyivät kasvinsuojeluaineiden aiheuttamilta joukkokuolemilta tänä vuonna

Tukesin ja SML:n tietoon ei tullut yhtäkään tapausta, jossa olisi epäilty kasvinsuojeluaineiden aiheuttaneen pölyttäjien joukkokuolemia.

Mehiläistarhat eivät kärsineet tänä vuonna suurista kasvinsuojeluaineiden aiheuttamista joukkokuolemista. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ja Suomen mehiläishoitajain liiton (SML) tietoon ei tullut tapauksia, jossa kasvinsuojeluaineiden olisi epäilty aiheuttaneen pölyttäjien joukkokuolemia.

Tukes ja SML ovat viime vuosina lisänneet yhteistyötään pölyttäjien suojelemiseksi. Tukes selvittää kaikki mehiläisten pesäkuolematapaukset, joiden SML arvioi johtuneen kasvinsuojeluaineista.

”Tänä vuonna ei ollut aihetta tutkia pölyttäjäkuolemia, vaikka yhteistyön ansiosta epäilykset tulevat varmasti aikaisempaa paremmin Tukesin tietoon”, ylitarkastaja Lotta Kaila kertoo Tukesin tiedotteessa.

SML:n tiedottaja ja tutkimuskoordinaattori Tuula Lehtonen muistuttaa, että mehiläisten joukkokuolemat voivat johtua kasvinsuojeluaineiden lisäksi muistakin asioista. Tämän takia pölyttäjäkuolemien syy tulee aina arvioida tapauskohtaisesti.

”Myös esimerkiksi nälkä ja erilaiset taudit sekä punkit voivat tappaa mehiläisiä. Toivomme, että mehiläistarhaajat ilmoittaisivat SML:lle kaikki epäilyttävät mehiläiskuolemat heti, kun kuolemat on havaittu. Me arvioimme tilannetta ja autamme mahdollisissa tutkimuksissa eteenpäin”, Lehtonen sanoo tiedotteessa.

Kasvinsuojeluaineiden levittäjä: käytä aineita aina ohjeiden mukaisesti

Väärin käytettynä kasvinsuojeluaineet voivat aiheuttaa tuhohyönteisten ohella haittaa myös pölyttäjille. Tämän vuoksi kasvinsuojeluaineiden käyttäjillä on suuri vastuu pölyttäjien suojelemisessa, Tukes muistuttaa.

Kasvinsuojeluaineita pitää aina käyttää myyntipakkauksen käyttöohjeiden mukaisesti. Mehiläistarhaajaan on hyvä olla yhteydessä etukäteen ennen kasvustojen ruiskutusta. Kukkivaa kasvustoa ei milloinkaan pidä ruiskuttaa.

Kasvinsuojeluaineilla on Tukesin tutkimusten mukaan viimeksi ollut vaikutusta useamman tarhan suuriin mehiläiskuolemiin Loimaalla vuonna 2015.

Lähde: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja