04.12.17

Lintuinfluenssavaara pienentynyt – siipikarja saa taas ulkoilla vapaammin

Vähentyneen tautiriskin vuoksi ulkonapitokieltoaika asetetaan kolme kuukautta viime vuotta lyhyemmäksi.

Lintuinfluenssavaaran katsotaan pienentyneen Suomessa vuoden takaiseen verrattuna, maa- ja metsätalousministeriö (MMM) tiedottaa.

Vähentyneen tautiriskin vuoksi siipikarjan ulkonapitokielto palautetaan MMM:n uudessa asetuksessa takaisin keväisin voimassa olevaan ulkonapitokieltoon. Asetuksessa säädetään myös tartunnan varhaiseen havaitsemiseen liittyvistä toimenpiteistä. Uusi asetus astuu voimaan 7. joulukuuta.

Ulkonapitokielto lyhenee kolmella kuukaudella

Uusi asetus kieltää siipikarjan ja muiden lintujen pitämisen ulkona keväisin 1. maaliskuuta – 31. toukokuuta välisenä aikana. Ulkonapitokielto kutistuu näin ollen kolme kuukautta viime vuotta lyhyemmäksi.

Kielto on kuitenkin edelleen tarpeen, koska lintuinfluenssa H5N8-epidemia jatkuu edelleen Euroopassa.

”Ulkonapitokiellosta voi poiketa, mikäli lintujen ulkotarha on aidattu ja katettu verkolla tai muulla vastaavalla tavalla. Aiemmin ulkotarhan kattamista ei ole vaadittu yhtä laajasti”, MMM:n neuvotteleva virkamies Katri Levonen kertoo tiedotteessa.

Kotieläinpihat ja eläinnäyttelyt ulkonapitokiellon piiriin

Uutena asiana nyt julkaistavassa asetuksessa on, että kotieläinpihat ja muut pysyvät eläinnäyttelyt tulevat ulkonapitokiellon piiriin. Asetuksessa säädetään varotoimenpiteenä vaatimuksia myös kotieläiminä pidettävien lintujen juomavedesta, rehusta ja hoitamisesta.

Siipikarjan ulkonapitoon vaaditaan edelleen ilmoitus kunnan- tai läänineläinlääkärille. Ilmoitus tarvitsee kuitenkin tehdä vain kerran, jos ulkonapito toistuu pääosin samanlaisena vuodesta toiseen.

Kananmunia voi myydä ulkokananmunina, vaikka kanat olisivat olleet väliaikaisesti sisällä

Ulkonapitokielto ei enää aiheuta ulkokananmunille statuksen muutosta. Tänä syksynä voimaan tulleen komission asetuksen mukaan kananmunia voi myydä ulkokananmunina, vaikka kanat olisivat olleet eläintautisyistä sisällä 16 viikkoa.

Lähde: maa- ja metsätalousministeriö

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja