07.12.17

Afrikkalainen sikarutto leviää Venäjällä – Evira kampanjoi tautia vastaan satamissa

Tauti on levinnyt Keski-Venäjällä uusille alueille sekä Kaliningradiin.

Afrikkalainen sikarutto (ASF) on joulukuun alussa raportoitu levinneen Keski-Venäjällä uusille alueille, tiedottaa Eläinten terveys ETT ry. Tjumenin alueella tartunta todettiin marraskuun alussa yli 17 600 sian sikalassa, jossa 759 sikaa oli kuollut. Loput siat on hävitetty.

Jamalin nenetsien autonomisessa piirikunnassa Siperiassa tartunta ilmeni pienessä sikalassa marraskuun puolivälissä. Tilan 64 siasta 3 kuoli ja loput hävitettiin ASF-diagnoosin varmistuttua.

Tšeljabinskin alueella tauti iski sikalaan, jonka 148:sta siasta kolmannes sairastui ja 36 kuoli.

ASF levinnyt myös Kaliningradiin

Myös Kaliningradista on raportoitu ASF-tartuntaa yhdeksällä villisialla. Kuusi näistä oli löydetty kuolleena. Kaliningrad kuuluu Venäjään, mutta sijaitsee Puolan ja Liettuan välissä.

Evira aloittanut näkyvän kampanjoinnin

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on joulukuusta alkaen kampanjoinut näkyvästi afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi Helsingin satamissa. Kampanjalla pyritään estämään villisianlihantuonti ulkomailta Suomeen.

Kampanja on toteutettu varotoimenpiteenä, sillä virustauti on levinnyt hälyttävästi Suomen lähialueilla ja Baltiassa sitä esiintyy jo laajasti villisioissa.

Lähde: Eläinten terveys ETT ry, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja