20.12.17

Mehiläishoitaja: oletko muistanut nämä toimenpiteet?

Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry muistuttaa varroapunkkitilanteen kartoittamisesta ja mehiläispesien suojaamiselta talven ajaksi.

Nyt on oikea aika kirjata varroapunkkitilanne ja suojata talvipesät, Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry tiedottaa.

Kirjaa muistiin oksaalihappokäsittelyllä tippuneet varroapunkit

Kun oksaalihappokäsittelystä on kulunut viikko, SML ry kehottaa laskemaan pesän pohjalle pudonneet punkit. Lisäksi tulee kirjata muistiin käsittelyn aikana vallinnut ilman lämpötila ja se, olivatko mehiläiset talvipallossa vai hajallaan.

Yhteiskunnan vahvuus käsittelyn ajankohtana on myös hyvä kirjata muistiin. Vahvuus voidaan määrittää esimerkiksi laskemalla, paljonko kehien välissä on rivejä, joissa näkyy mehiläisiä.

Suojaa mehiläispesät talveksi

Huolehdi, etteivät eri eläimet pääse häiritsemään mehiläisiä talven aikana. Merkitse myös tarhapaikka näkyvällä kyltillä varsinkin, jos pesät jäävät lumen alle ja niiden lähistöllä saattaa olla talviaikaista liikennettä.

SML ry muistuttaa myös lähestyvästä mehiläisalan tapahtumasta, Talvipäivistä, sekä alan opintomatkasta, joista löytyy lisää tietoa SML ry:n kotisivuilta.

Lähde: Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja