29.04.10

Munavirheet

Veripilkut
Veripilkut ovat kananmunissa aina silloin tällöin nähtävä laatuvirhe. Veripilkut aiheutuvat munasarjassa tai -johtimessa rikkoutuneesta verisuonesta. Verisuonen rikkoutuminen voi johtua vääränlaisesta valo-ohjelmasta, lintujen pelästymisestä tai AE-taudista. Mahdollisia rehuperäisiä syitä ovat rehun liian vähäinen A- tai K-vitamiinipitoisuus ja homemyrkyt. Kanalinojen välillä on eroja veripilkkujen esiintymisessä. Veripilkut eivät ole terveydelle vaarallisia, mutta ne tekevät munat epämiellyttävän näköisiksi.
Lihapilkut
Lihapilkuilla tarkoitetaan pieniä, ruskehtavia tai vaaleita kuivuneita täpliä valkuaisessa. Useimmat niistä ovat palasia linnun kudoksista, mutta osa voi olla osittain pilkkoutuneita veripilkkuja. Lihapilkkujen esiintyminen lisääntyy kanan vanhetessa ja siinä on myös kanalinjojen välisiä eroja.
Nahkamunat
Nahkamunat ovat munia, joissa on kuorikalvot, mutta ei varsinaista kalkkikuorta. Nahkamunien esiintyminen vaihtelee 0.5 ja 6 % välillä. Nuorilla, aikaisin munintansa aloittaneilla kanoilla nahkamunia esiintyy muita enemmän. Myös erilaiset häiriötekijät kanalassa saattavat aiheuttaa sen, että kana munii munan ennen kuin kuori on ehtinyt muodostua. Rehun riittävä kalsiumpitoisuus on tärkeä. Sairauksista IB ja muninnanlaskutauti lisäävät nahkamunien esiintymistä.
Hiekkapaperimunat
Hiekkapaperimunissa on hyvin karkea kuori, jossa kalkki on kasaantunut epätasaisesti. Ongelman voivat aiheuttaa muun muassa nopeat muutokset valo-ohjelmassa, vedenpuute, häiriöt muninta-aikaan sekä IB-tauti.
Kirjava/läpinäkyvä munankuori
Osittain kirjavan ja läpinäkyvän munankuoren syinä voivat olla kanalan liian korkea kosteus, jolloin munankuori kuivuu hitaasti, tai liian suuri kanatiheys. Sairauksista IB voi olla aiheuttaja.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja