Olet täällä

Munivan kanan valkuaisruokinta

Aminohapot
Siipikarjan valkuaisentarve on oikeammin aminohappojen tarvetta. Aminohapot voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään niiden tärkeyden mukaan:

  • 1. Välttämättömät aminohapot, joita lintu ei itse voi muodostaa, vaan ne on ehdottomasti saatava rehun mukana. Meidän olosuhteissamme tärkeimmät näistä aminohapoista ovat metioniini, lysiini ja treoniini.
  • 2. Puolivälttämättömät aminohapot ovat aminohappoja, joita eläin voi itse valmistaa välttämättömistä aminohapoista. Tällainen on esimerkiksi kystiini, jota lintu voi valmistaa metioniinista.
  • 3. Ei-välttämättömät aminohapot, joita lintu voi valmistaa itse, kun sillä vain on typpeä riittävästi saatavilla.

Lintu tarvitsee aminohappoja omien valkuaiskudostensa rakentamiseen ja ylläpitoon. Valkuaiskudos voi olla esimerkiksi lihasmassaa, höyhentä tai kananmunaa. Valkuaiskudosta muodostuu ja hajoaa kaiken aikaa.

Jotta aminohappojen hyväksikäyttö uuden valkuaiskudoksen rakentamiseen on mahdollisimman tehokasta, niitä on oltava saatavilla oikeissa suhteissa ja sopiva määrä, ei liikaa eikä liian vähän. Valkuaiskudosta voidaan rakentaa vain niin paljon kuin mihin ensiksi rajoittava aminohappo riittää. Jos rehussa on lysiiniä yllin kyllin, mutta metioniinia vähemmän kuin mikä on linnun tarve, lintu ei voi korvata puuttuvaa metioniinia lysiinillä, vaan se voi kasvattaa ko. kudostaan vain sen verran kuin mihin metioniini riittää. Ylimääräinen lysiini on turhaa.

Toki lintu voi käyttää sen esimerkiksi energianlähteenään, mutta se on epätaloudellista energiantuotantoa esim. tärkkelysenergiaan tai rasvan energiaan verrattuna.

Lintu syö tyydyttääkseen energiantarpeensa, joten rehun valkuaisen/aminohappojen määrän tulee olla oikeassa suhteessa energiaan.

Yksittäisten rehuraaka-aineiden aminohappojen sulavuus vaihtelee. Rehujen suunnittelussa aminohappokoostumus rakennetaan ns. sulavia aminohappoja hyväksikäyttäen, jotta koostumus saataisiin mahdollisimman tarkoin vastaamaan linnun tarpeita. Lisäksi aminohappokoostumusta tasapainotetaan puhtaiden aminohappojen avulla.

 

=> Aminohappojen sulavuus raaka-aineissa vaihtelee. Tämä täytyy ottaa huomioon rehusuunnittelussa, jotta tuotannon kannalta tasapainoinen seos ja päästöt mahdollisimman vähäiset.

Valkuaisen tarve
Valkuaisen/aminohappojen tarve riippuu siitä, mikä lintu on kyseessä ja mikä on tuotantokauden vaihe.

Broilerit:
Broilerin kasvukyky on suuri ja siksi sen rehuissa sekä raakavalkuaisen että sulavien aminohappojen määrät ovat erityisen korkeat. Raakavalkuaisen määrä on starttirehussa 22 % ja kasvatusrehuissa 20 %. Lysiinin kokonaismäärä vaihtelee 1.30 - 1.15 % välillä rehusta riippuen. Muut tärkeimmät aminohapot suhteutetaan lysiiniin, jotta rehuun saataisiin linnun kasvun kannalta mahdollisimman ihanteellinen aminohappokoostumus.

Muniva kana:
Munivan kanan valkuaisentarve on broileria alempi, kuten Scottin klassinen esimerkki osoittaa. Valkuaisentarpeeseen vaikuttavat mm. kanarotu ja -linja, ympäristön lämpötila, tuotantovaihe, kanalatyyppi (lattia/häkki), ruokintatila, lintujen terveydentila ja dieetin energiapitoisuus. Käytännössä raakavalkuaista on huippumunintakauden rehussa 16.5 % ja loppumunintakauden rehussa 14.5 %. Lysiiniaminohapon määrä on korkeimmillaan noin 0.8 %.

Valkuaisentarve g/pv Munintakauden alussa Munintakauden lopussa
Munaan 12,2 13,5
Ylläpitoon 3 3,4
Kasvuun 1,4 0
Höyhenten kasvuun 0,4 0,1
Yhteensä 17 17

Scott 1982

Toteutus rehuissa
Tiiviste-viljaruokintaa käytettäessä kotoisten viljojen valkuaispitoisuus pitää analysoida ja suunnitella rehuseos sen pohjalta, jotta rehun valkuaiskoostumus saataisiin linnun kannalta mahdollisimman optimaaliseksi.

Samankaltaista sisältöä