Olet täällä

Kesäajan kivennäisruokinta

Kesä ja erityisesti laidunkauden alku on lypsylehmien ruokinnassa haasteellista aikaa: 

  • Lehmien rehustus muuttuu ratkaisevasti, kun säilörehuruokinnasta siirrytään laiduntamiseen.
  •  Magnesiumin tarve laidunkauden alussa on erityisen suuri. Karkearehun vaihtuminen säilörehusta laidunruohoksi muuttaa pötsin toimintaa ja heikentää magnesiumin imeytymistä. Keväisen laidunruohon korkea valkuaispitoisuus lisää myös magnesiumin tarvetta.
  •  Nurmen korkea kaliumpitoisuus lisää laidunhalvausten riskiä sekä laitumella että säilörehun kautta. Kalium häiritsee magnesiumin siirtymistä pötsin seinämän läpi verenkiertoon. 

 

  • Lehmien hyvinvointi ensimmäisen laidunruokintakuukauden aikana edellyttää jopa 30 grammaa enemmän magnesiumia päivässä verrattuna keski- ja loppulaidunkauteen. 

Muutoksesta aiheutuvien riskien, kuten laidunkouristuksen, ehkäiseminen edellyttää tasapainoista kivennäisruokintaa. Alkukesän kivennäisruokintaan soveltuu parhaiten kivennäisrehu, jossa on runsaasti magnesiumia, natrium ja kalsiumia täydentämään laidunruohon kivennäispuutteita. Fosforin määrän tulee olla rajallinen kesän kivennäisrehussa, sillä lehmä saa runsaasti fosforia tuoreesta ruohosta. Laidunkivennäisen maittavuus on erittäin tärkeää, jotta kivennäisten saanti on turvattu. 

 

Miksi nurmen kaliumpitoisuus on korkea?

Rikkakasvien kivennäispitoisuus on korkea ja yleensä eläinten kannalta vääränlainen. Jos rikkakasveja ei torjuta, niiden määrä voi olla yli viidesosa nurmesta. Säilörehunurmesta lehmät eivät pysty rikkakasveja erottelemaan, mutta laitumella osa niistä jää laikuiksi kitkerän makunsa takia. Nuoret voikukan lehdet ovat kuitenkin lehmien mielestä kohtuullisen maittavia, joten voikukka saattaa olla vaarallinen myös laitumella. Voikukan kaliumpitoisuus on yli 50 g/kg ka, kun lehmälle kaliumia saisi olla korkeintaan 30 g/kg ka.

Lannan kalium on kokonaan nurmelle käyttökelpoista. Runsas lietteen levittäminen tilakeskuksen lähipelloille nostaa vähitellen maahan varastoituneen kaliumin määrää. Samoin laitumen juottopisteen ympärille tai kulkureiteille kertyvä lanta nostaa paikallisesti ruohon kaliumpitoisuutta.

Maaperän omat kaliumvarastot voivat olla yllättävän korkeita. Etelä-Suomen savespitoisilla mailla sekä kiilleperäisillä karkeilla kivennäismailla on usein runsaasti varastokaliumia. Vaikka liukoista viljavuuskaliumia olisi niukasti, on tavallisessa maa-analyysissä näkymätöntä, maahan sitoutunutta varastokaliumia kuitenkin paljon. Se on nurmelle käyttökelpoista ja vaikuttaa satoon sitoutuvan kaliumin määrään.

Maan varastokaliumin voi pyytää määrittämään maa-analyysin yhteydessä. Jos maan reservikalium on yli 1000 mg/l, kaliumlannoitusta ei tarvita ensimmäisen ja toisen vuoden nurmille. Kolmannen vuoden nurmissa kaliumlannoituksen tarveraja on noin 1500 mg/l. Keski-Suomen ja Pohjois-Savon reservikaliumin pitoisuus vaihtelee, ja maa- tai rehuanalyysi kertoo kaliumlannoitustarpeen parhaiten.

Itä- ja Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla maan kaliumvarastot ovat useimmiten matalia, ja kaliumlannoitusta tarvitaan sekä satotason takia että talvehtimisen varmistamiseksi.

 

Samankaltaista sisältöä