06.11.20

Kuminatilalla kalkkia koneiden sijaan

Närpiöläinen Henrik Wägar on viljellyt yhtäjaksoisesti kuminaa vuodesta 2006 lähtien ja hän sijoittui kuminasarjassa toiseksi Käytännön Maamiehen tämänvuotisessa satokilpailussa. Palkinnoksi saatu Nordkalkin kalkkikuorma osui kohteeseensa, sillä Wägar on kova kalkitsija. ”Mieluummin rahat kalkkiin ja peltoon kuin koneisiin”, on hänen mottonsa.

Palkinnoksi saadun kalkkikuorman Henrik Wägar pääsi levittämään peltoonsa jo ennen kuin syksyn sateet ehtivät liikaa pehmittää peltoja. Kalkituksella on hänen tilallaan muutenkin vahvat perinteet, sillä parhaimpina vuosina levitysmäärät ovat olleet 300, jopa 400 tonnia.

”Maat ovat täällä happamia, joten kalkkia tarvitaan. Mieluummin investoin ja laitan rahani kalkitukseen kuin vaihdan kavereiden tapaan vuosittain koneita”, hän naurahtaa.

”Kalkituksella on suoraan vaikutusta pellosta saatavaan satoon. Tosin ennen kalkittiin vieläkin enemmän, mutta silloin viljan hintakin oli parempi.”

Olennaista ei koneen käytettävyydessä hänen mukaansa ole kuitenkaan ikä vaan kuinka konetta huolletaan. Heti sadonkorjuun jälkeen hän pesee ja huoltaa koneet sekä korjaa niiden mahdolliset viat.

”Pystyn itse tekemään kaiken hyvin pitkälle itse, sillä olin 15 vuotta ammattihitsaajana närpiöläisessä autokoritehtaassa maanviljelyksen ohessa”, hän sanoo

Luokka- eli pätevöityneen hitsaajan monipuolisista taidoista oli hyötyä myös keväällä, kun hän vaihtoi huonossa kunnossa olleet kylvölannoittimen kulutuspinnat. Siinä sai hänen mukaansa kelpo tuntipalkan itselleen.

”Tietenkin koneita pitää uusia tietyin välein. Itsestä tuntuu paremmalta, kun pystyn tekemään sen ilman pankissa käyntiä, vaikka koneen hankintaa joutuisikin vähän siirtämään”, hän korostaa.

LUE KOKO JUTTU TÄÄLTÄ

Närpiöläinen Henrik Wägar on viljellyt kuminaa yhtäjaksoisesti vuodesta 2006 alkaen, jolloin hän kylvi ensimmäiset kuminat. Myös ammattihitsaajana toimineena hän teki pitkään kahta työtä, mutta kahdeksan vuotta sitten hän päätti keskittyä maanviljelyyn.

Teksti ja kuvat: Arto Takalampi

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja