08.04.15

Pitkäjänteisestä työstä palkintona kultamitali

184 maitotilaa palkittiin laadukkaan maidon tuottamisesta Walter Ehrströmin säätiön kultaisella ansiomitalilla.

Suomalaisen laatumaidon juhlaa vietettiin eilen 7.4.2015 Finlandiatalolla, kun 184 maitotilaa palkittiin laadukkaan maidon tuottamisesta Walter Ehrströmin säätiön kultaisella ansiomitalilla. Mitalin saajat ovat tuottaneet ensiluokkaista maitoa yhtäjaksoisesti 25 vuoden ajan.

Mitalit jakoi Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo. Ministeri Orpo kiitteli puheessaan palkittujen tilojen huolellista ja herpaantumatonta otetta tuotantoon. ”Kaikki perustuu suomalaisen tuottajan ammattitaitoon.”

Mainoskampanjoita maailman parhaasta maidosta

”Pelkällä suuruuden ekonomialla ei kilpailussa pärjätä”, toteaa kiitospuheessaan mitalin saaja Per-Ole Mård, Pedersörestä. ”Suomalaisella maidolla on monia muitakin kilpailutekijöitä, joista laatu on yksi”, hän jatkaa. Poliittisen tuen lisäksi Mård peräänkuuluttaa kaupan vastuuta suomalaisen maidon markkinoinnissa. Hinta ei ole ainoa valttikortti vaan myös laatu. Hän odottaakin mainoskampanjaa, joka mainostaa maailman parasta ja laadukkainta maitoa – suomalaista maitoa.

Walter Ehrströmin säätiön kultaisen ansiomitalin saajat 2015

Kuva: Maitohygienialiitto

Evijärven Osuusmeijeri

Kultalahti Saara ja Tapani Evijärvi
Sironen Matti Antero Evijärvi

Hämeenlinnan Osuusmeijeri

Pirkko ja Juha Jauhiainen Janakkala
Ojalan tila Akaa
Johanna Tanni Sastamala
Juha Uusi-Pärnä Punkalaidun

Härmän Seudun Osuusmeijeri

Sami ja Katariina Mäenpää Kauhava
Mty Pertar Pentti ja Jukka Kauhava

Kiteen Meijeri

Anneli ja Kari Eronen Tohmajärvi

Kuusamon Osuusmeijeri

MTY Pitkänen Pauli ja Oiva Kuusamo

Laaksojen Maitokunta

Keckman Mauri Haapavesi

Limingan Osuusmeijeri

Mty Matkaselkä Raahe
Säkkinen Jonna ja Mankinen Hannu

Tyrnävä

Osuuskunta ItäMaito

Pasi Alava ja Eeva Ihalainen-Alava Outokumpu
Seppo ja Tiina Asikainen Juva
Arja ja Seppo Halonen Lapinlahti
Kalervo ja Liisa Heikkinen Hyrynsalmi
Matti ja Aira Heikkinen Hyrynsalmi
Otto Heikkinen Lieksa
Juha ja Seija Heinonen Juva
Marko ja Minna Heiskanen Iisalmi
Pertti ja Marja Riitta Heiskanen Sonkajärvi
Sari ja Reijo Helminen Rääkkylä
Erno Hippi Siilinjärvi
Mervi ja Keijo Hämäläinen Sulkava
Tapani ja Lilja Hämäläinen Juva
Jorma ja Juhani Härkönen Ristijärvi
Juha ja Tuire Jaakonsaari Kuopio
Pirkko Jaakola-Juntunen ja Juha Juntunen Kiuruvesi
Eeva ja Matti Jäntti Vesanto
Helena Kaasinen Liperi
Irja ja Pekka Keinänen Leppävirta
Tuija ja Heikki Kettunen Joensuu
Kirsi ja Markku Kinnunen Kontiolahti
Risto ja Taina Kolehmainen Tohmajärvi
Jarkko Korhonen Iisalmi
Päivi ja Risto Korhonen Lapinlahti
Ville Korhonen ja Essi Hänninen sekä Anja ja Pentti Korhonen Rautalampi
Paula ja Keijo Kosunen Leppävirta
Lea ja Simo Kuuva Juva
Sari ja Jouko Kärkkäinen Lieksa
Sanna Lång ja Seppo Lappalainen Kiuruvesi
Mirva ja Heikki Liimatainen Tervo
Antti-Jussi ja Sirpa Lukkari Sotkamo
Maija, Martti, Markus ja Anne-Mari Nikula Siikalatva
Mty Itkonen Joensuu
Juha-Matti, Veli-Tuomas ja Tapani Hakulinen Pielavesi
Ilkka ja Taina Manninen Juankoski
Ritva ja Keijo Mikkinen Vesanto
Sanna Nousiainen Pielavesi
Mervi ja Jorma Paananen Keitele
Nuottasen tila, Jussi Palo Viitasaari
Uusi-Valkaman tila, Markku Pasanen ja Sari Terva-aho Viitasaari
Risto Pellikka Lapinlahti
Matti ja Kaarina Pennanen Tohmajärvi
Orvokki Leppänen-Pulkka ja Olli-Pekka Pulkka Vieremä
Heikki ja Esteri Pulkkinen Ristijärvi
Kaija ja Ilkka Pyykkönen Kaavi
Ari ja Kirsi Rantametsä Juuka
Pentti ja Hannu Remes Pielavesi
Markku Remes ja Leena Saaranen Kiuruvesi
Markku Riikonen Polvijärvi
Arvi ja Leena Ruotsalainen Iisalmi
Tarja ja Jouko Ruskojärvi Juva
Jari Rytkönen Kiuruvesi
Jarmo Räisänen ja Mari Hyvärinen Maaninka
Eeva-Liisa ja Juha Antero Räsänen Kaavi
Kauko ja Mirja Räsänen Polvijärvi
Mika ja Sari Saastamoinen Nurmes
Minna ja Risto Sonninen Maaninka
Raili ja Esko Stedt Lapinlahti
Markku ja Anja Säisä Iisalmi
Marko Tenhunen Pielavesi
Jaana ja Mika Timonen Kitee
Asko Tolvanen Sulkava
Marja-Leena ja Heikki Tolvanen Joroinen
Markku Tuovinen Iisalmi
Petri Turakainen Juva
Arto Turkka Pielavesi
Pekka Vanhanen Juva
Sari ja Petri Vidgren Sonkajärvi
Ari-Pekka Vinni Lieksa
Antti Yletyinen Kuopio
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä, Peltosalmen koulutila Iisalmi
Mikko Ylönen Juva

Osuuskunta Länsi-Maito

Kaija ja Erkki Alakoski Kankaanpää
Kimmo Harju Jämijärvi
Anneli ja Kauko sekä Antti Heikkonen, Helinä ja Heikki Heikkonen Ylöjärvi
Anne ja Veikko Hietaoja Kankaanpää
Niina ja Kari Holma Kankaanpää
Jaana ja Kaarlo Lehtimäki Pöytyä
Raili ja Risto Merivirta, Tommi Merivirta Salo
Outi ja Jukka Myllykoski Kankaanpää
Ahti Rantasalo Jämijärvi
Ulla ja Seppo Riihimäki Hämeenlinna
Paula ja Jorma Ristimäki Loimaa
Veikko, Pasi ja Risto Salmenoja Vesilahti
Marja Soukkio-Salminen ja Jari Salminen Orivesi
Suvi ja Juha Sianoja Sastamala

Osuuskunta Maitokolmio

Sinikka ja Heikki Liinamaa Toholampi

Osuuskunta Maitomaa

Juha Jalkanen Rautalampi
MTY Korhonen Suonenjoki

Osuuskunta Maitosuomi

Eklund Heidi och John Pedersöre
Harju Timo Alavus
Hautala Ritva ja Seppo Lapua
Honkilahti Piia ja Petri Teuva
Hursti Sari ja Jari Multia
Hållfest Eija ja Jari Kristinestad
Hönnilä Pasi Uurainen
Kalmari Anne ja Riku Kivijärvi
Kankaanpää Mauri ja Vainionpää Anna-Liisa Kuortane
Kinnari Mika Laihia
Koski Pekka ja Tanninen Elina Seinäjoki
Paavolan maitotila Karstula
Leppälä Timo ja Kujamäki Sari Jalasjärvi
Luomala Taina ja Jukka Kauhava
Mattjus Henrik Pedersöre
Kantolan tila Saarijärvi
Mård Helena ja Per-Ole Pedersöre
Niemi-Aro Tuula ja Jaakko Kauhajoki
Nieminen Päivi ja Tommi Hankasalmi
Paananen Jari Konnevesi
Pääkkönen Tuomo ja Pirkko Kauhajoki
Rantala Heli ja Juha Alavus
Rentola Pauliina ja Antti Alajärvi
Ruuhijärvi Kirsi ja Pelto-Arvo Reijo Jämsä
Valkama Ismo ja Marjo Karijoki
Viianen Pasi Laihia
Viitikko Anne ja Erkki Karijoki
Yli-Hynnilän tila mty Kuortane
Ylimäki Eija ja Hannu Kuortane
Tarvaalan opetusmaatila Saarijärvi

Osuuskunta Pohjolan Maito

Teija ja Risto Anias Alavieska
Riitta Hooli, Kyösti Arpi ja Jari Arpi Tornio
Anne-Kaisa ja Marko Kallio, Eila Kallio Haapavesi
Karahkamaan Mty Kokkola
Hemmin tila Lumijoki
Eeva ja Reijo Kotila, Rauno Kotila Utajärvi
Kuusiniemen tila Sodankylä
Leo Lohikoski Pyhäjoki
Päivi ja Pekka Maaninka Vaala
Mty Ylipahkala Hannu ja Markku Oulu
Mty Maitolandia Oulainen
Sipolan maitotila, Tuovi, Juhani ja Leena Sipola Utajärvi
Sinikka ja Esko Myllylä Haapajärvi
Laura ja Keijo Mäki-Ullakko Sievi
Kankaan tila, Outi Männistö Merijärvi
Helena ja Paavo Oilinki Utajärvi
Aili ja Antti Pekkinen Raahe
Hannu Pihlajaniemi Muhos
Sami Pinolehto Siikalatva
Irja ja Matti Pirnes Haapavesi
Else ja Erkki Pränni Tornio
Marjatta ja Juha Ranta Tervola
Teija ja Esa Riutankoski Toholampi
Ulla ja Tapio Saukko Merijärvi
Pyhäjärvi
Riitta ja Esa Teerijoki Rovaniemi
Törmälehto Mty Nivala
Ukuran tila Siikajoki
Maatalousyhtymä Vuorenmaa Haapavesi
Antti, Eeva ja Markku Vuorisalo Kokkola

Osuuskunta Satamaito

Meski Matti ja Raija Eura
Majanen Liisi ja Juhani Kankaanpää
Kaappola Markku ja Marja-Leena Karvia
Kurki Minna ja Jarmo Kankaanpää

Osuuskunta Tuottajain Maito

Paula, Jorma ja Esko Mikander Porvoo
Anna-Liisa ja Antti Suokas Jokioinen
Juho Heikari, Marja ja Veijo Heikari Kouvola
Kotolan Värri Mty Virolahti
Tiina ja Jarmo Mäkelä Pyhtää
Tuula ja Harri Olli Virolahti
Antti ja Olli Riihimäki Virolahti
Liisa ja Timo Vilkki Virolahti
Pirjo ja Juha Heinikainen Mikkeli
Marko Honkatukia ja Saija Färlin Savitaipale
Hannu Kaipia Lappeenranta
Riitta ja Ari Kirvesniemi Taipalsaari
Mauri Vento ja Satu Pohjalainen Rautjärvi
Risto Hinkkasen perikunta Parikkala
Sami ja Tuula Kokkonen Parikkala
Heidi ja Tero Nielikäinen Rantasalmi

Ranuan Meijeri Oy

Lehtiniemi Heikki Posio
Kristiina ja Tuomo Maaninka Posio

Lähde: Maitohygienialiitto

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja