30.08.16

Maidontuotannon vähentämistuen ehtoihin tarkennuksia

Euroopan unionin maidontuotannon vähentämistuki otetaan kiireisellä aikataululla käyttöön. Tuen tavoitteena on vakauttaa maitomarkkinoita vähentämällä maidontuotantoa vapaaehtoisesti.

Euroopan unionin maidontuotannon vähentämistuki otetaan kiireisellä aikataululla käyttöön. Tuen tavoitteena on vakauttaa maitomarkkinoita vähentämällä maidontuotantoa vapaaehtoisesti.

Heinäkuussa Euroopan komissio julkaisi 500 miljoonan euron tukipaketin, josta 150 miljoonaa euroa ohjataan EU:n laajuiseen maidontuotannon vähentämistukeen. Tukipaketin tavoitteena on tukea EU:n vaikeuksissa olevaa kotieläintaloutta.

Tukihakemuksille vain vähän täyttämisaikaa

Vähentämistuen tukihaku voidaan avata, kun vähentämistuen säädös on tullut voimaan. Tavoitteena on että säädös tulee voimaan 11.9. Ensimmäisen kierroksen tukihakemukset on oltava viranomaisella 21.9. kello 13 mennessä. Ensimmäinen kolmen kuukauden vähentämisjakso käynnistyy lokakuun alussa.

Varauduttu tarvittaessa jopa neljään hakukierrokseen

Jos ensimmäisellä hakukierroksella 1,1 miljardin litran vähentämistavoite EU:n tasolla täyttyy, ei uusia hakukierroksia enää tule. Tukitasoa alennetaan, jos tuottajien vähentämissuunnitelmat ylittävät niille varatun rahoituksen. Komission mukaan tukitaso on 14 senttiä tuottamatta jäänyttä maitokiloa kohti. Hakukierroksia on varauduttu järjestämään tarvittaessa neljä kertaa noin kuukauden välein.

Vähimmillään tukea voi hakea 1 500 kilon tuotannon vähentämiselle. Enimmillään voi hakea puolelle edellisen vuoden vertailujakson maitomäärästä. Tuki maksetaan toteutuneen vähentyneen määrän perusteella. Lopettava tila voi hakea tukea, jos maitoa on toimitettu meijeriin heinäkuussa 2016.

Lue lisää maa- ja metsätalousministeriön tiedotteesta

Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja