Männystä on tullut suosituin puulaji metsien uudistamiseen

Hakkuun jälkeen talousmetsiin istutetaan tai kylvetään eniten mäntyä. Suomen metsäkeskukseen viime vuonna saapuneiden metsänkäyttöilmoitusten mukaan jo yli puolet metsistä aiottiin uudistaa männylle.
Metsänviljelyssä on tapahtunut viime vuosina muutoksia, ja metsänomistajat uudistavat metsiä entistä useammin hakkuun jälkeen männylle, kertoo Suomen metsäkeskus.
Se sai viime vuonna metsänkäyttöilmoituksia uudistushakkuista yli 200 000 hehtaarin alalle. Viime vuonna yli puolet näistä metsistä aiottiin uudistaa männylle. Vastaavasti kuusen osuus oli 44 prosenttia ja rauduskoivun yli viisi prosenttia.
”Kuusta käytetään vähemmän kuin aiemmin ja rauduskoivua enemmän. Tämä voi johtua siitä, että metsänomistajat tietävät metsätuhoriskistä kuusikoissa. Puulajien valikoimaa on suositeltavaa lisätä myös monimuotoisuuden vuoksi”, sanoo metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Metsäkeskuksesta.
Puulajien valinnassa alueellisia eroja
Metsän uudistamisessa käytettävät puulajit vaihtelevat Metsäkeskuksen mukaan alueittain.
Esimerkiksi Pohjois-Suomessa mänty on suosituin puulaji, ja Metsäkeskukseen saapuneiden metsänkäyttöilmoitusten perusteella Lapin metsistä valtaosa uudistetaan männylle. Sen sijaan Kanta-Hämeen metsistä alle viidesosa aiottiin viime vuonna uudistaa männylle. Päijät-Hämeessä ja Etelä-Savossakin sen osuus oli selvästi alle kolmannes.
Kuusta viljellään puolestaan eniten Kanta-Hämeessä, Pohjois-Savossa ja Päijät-Hämeessä. Sen käyttö metsän uudistamisessa on kuitenkin selvästi vähentynyt Metsäkeskuksen mukaan näissäkin maakunnissa viime vuosina.
Rauduskoivu kiinnostaa metsänomistajia
Viime vuonna rauduskoivua istutettiin metsän uudistusaloille hieman aiempaa enemmän. Metsänomistajia kiinnostavat Metsäkeskuksen mukaan nopeasti kasvavat jalostetut rauduskoivun taimet.
”Rauduskoivun yleistymistä on rajoittanut pelko hirvituhoista sekä huoli taimien saatavuudesta. Nykyisin rauduskoivun taimia saa taimitarhoilta hyvin ja monet metsänomistajat ovat lisänneet tietoisesti lehtipuun määrää metsissään. Odotuksena on, että rauduskoivun viljely lisääntyy eteläisessä Suomessa tällä vuosikymmenellä”, Remes sanoo.
Metsänkäyttöilmoitusten mukaan rauduskoivua viljellään eniten Päijät-Hämeessä, Uudellamaalla ja Etelä-Savossa. Pohjois-Suomessa sekä suovaltaisissa maakunnissa, Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaalla, sen käyttö on vähäistä.
Metsän uudistamisessa harvinaisempia puulajeja, kuten hieskoivua, tervaleppää ja tammea, käytetään Metsäkeskuksen mukaan vain vähän. Niitä istutetaan usein pääpuulajien joukkoon, kun halutaan kasvattaa sekametsää.
Puuntaimien istuttaminen suosituin tapa uudistaa metsää
Metsänkäyttöilmoitusten perusteella suosituin uudistamistapa on puuntaimien istuttaminen. Viime vuonna yli kaksi kolmasosaa metsän uudistamisista aiottiin toteuttaa niillä. Loppu kolmasosa uusista taimikoista perustetaan siementen kylvöllä tai luontaisesti uudistaen. Luontaisessa uudistamisessa taimet syntyvät uudistusalalle jätettävien puiden tai reunametsien puiden siemenistä.
Metsänkäyttöilmoitusten mukaan istutusta tehdään suhteellisesti eniten Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa. Vähiten istutuksia tehdään Lapissa, jossa alle kolmannes metsistä ilmoitettiin uudistettavan istuttamalla.
Lähde: Metsäkeskus (Koko uutinen täällä.)
Kommentit