Olet täällä

Metsäteollisuustuotteiden vienti oli alkuvuonna kasvussa

Metsäteollisuustuotteiden vienti oli tammi-huhtikuussa 3,9 miljardia euroa, kasvua edellisvuodesta oli neljä prosenttia. Puuta tuotiin samaan aikaan 2,9 miljoonaa kuutiometriä, ja sen tuonti supistui viime vuodesta kahdeksan prosenttia.

Huhtikuussa Suomesta vietiin metsäteollisuustuotteita 1,03 miljardin euron arvosta, mikä on suurin kuukausiviennin arvo viimeisen kolmen vuoden aikana.

Tammi-huhtikuussa metsäteollisuustuotteita vietiin 3,90 miljardilla eurolla. Vaikka reaalista kasvua edellisvuodesta oli neljä prosenttia, jäätiin edeltävän kymmenen vuoden keskiarvosta jälkeen kolme prosenttia.  Suomen koko tavaraviennin arvosta metsäteollisuustuotteet muodostivat alkuvuonna 22 prosenttia.

Puun tuonti on vähentynyt

Huhtikuussa Suomeen tuodusta puusta 85 prosenttia oli peräisin Venäjältä. Puuta tuotiin 0,74 miljoonaa kuutiometriä, mikä vastasi alkuvuoden keskimääräistä puun tuonnin kuukausivauhtia.

Suomesta viety puu tammi-huhtikuussa oli pääasiassa mäntyä ja vienti suuntautui lähinnä Ruotsiin. Puuta  vietiin Suomesta tammi-huhtikuussa 0,32 miljoonaa kuutiometriä, ja määrä väheni  vajaalla neljänneksellä vuoden takaisesta.

Lähde: Luonnonvarakeskus

Otsikko: 

Kommentit

Samankaltaista sisältöä