12.04.18

PTT: Metsäteollisuuden vienti jatkaa kasvuaan

Uudet investoinnit vaikuttavat merkittävästi metsäsektorin tuotantoon tänä ja ensi vuonna.

Uudet investoinnit vaikuttavat merkittävästi metsäsektorin tuotantoon tänä ja ensi vuonna, Pellervon Taloustutkimus PTT ennustaa.

Sellun vientimäärä nousee tänä vuonna merkittävästi

Investointien myötä sellun vienti Suomesta kasvaa reilusti tänä vuonna. Kapasiteettia kasvattaa erityisesti Metsä Groupin Äänekosken tehdas, jonka tuotanto nousee suunnitellulle tasolle kesän aikana. Myös UPM:n Kymin tehtaan laajentaminen lisää vientiä.

Suomen vienti kasvaa tänä vuonna 14–16 prosenttia ja ensi vuonna 1–3 prosenttia. Sellun viennin kasvun myötä koko massantuotanto kasvaa Suomessa selvästi, tänä vuonna 5–6 prosenttia. Tarjonnan lisääntyminen vetää sellun hinnan ensi vuonna laskuun, vaikka hintataso säilyy edelleen korkeana.

Paperin vienti vähenee tasaisesti, kartongin vienti kasvaa

Paperin tuotanto ja vienti vähenevät Suomessa sekä tänä että ensi vuonna 1–2 prosenttia. Syynä vähenemiseen on jo vuosia jatkunut paino- ja kirjoituspaperin kysynnän pieneneminen, minkä odotetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Paperin vientihinnan ennustetaan kuitenkin nousevan tänä vuonna maltillisesti. Hinnan nousun taustalla ovat maailman talouden kasvu ja yleinen inflaation nopeutuminen, korkea sellun hinta sekä paperituotannon kapasiteetin leikkaukset, jotka ovat vähentäneet paperin tarjontaa. Alenevasta tuotannosta huolimatta paperiteollisuus tuo edelleen ennustejaksolla noin 34 prosenttia Suomen metsäteollisuuden vientituloista.

Kartongin vientimäärät kasvavat viime vuosien tapaan tasaisesti ennustejaksolla, samoin kuin myös kartongin keskimääräinen vientihinta.

Sahatavaran vienti kasvaa ja hinnat nousevat

Rakentamisen vahva vire keskeisillä markkina-alueilla tukee sahatavaran kysyntää, joka näkyy tänäkin vuonna viennin kasvuna – joskin vienti kasvaa edellisvuotta hitaammin. Sahatavaran tuotannosta noin 77 prosenttia suuntautuu tänä vuonna vientiin.

Myös kotimaan kysyntä kasvaa aavistuksen viime vuodesta rakentamisen kasvun vetämänä. Tuotanto kasvaa tänä vuonna 4–5 prosenttia ja ensi vuonna 3–5 prosenttia. Sekä mänty- että kuusisahatavaran tuotanto nousevat samaa tahtia.

Tänä vuonna sahatavaran vientihinnat kääntyvät nousuun kohoavan kysynnän ja 2 inflaation myötä. Mäntysahatavaran vientihinta nousee 8–9 prosenttia. Mäntysahatavaran hinnannousun taustalla on Pohjois-Afrikan markkinoiden piristyminen ja Kiinan kasvava mäntysahatavaran kysyntä.

Kuusisahatavaran vientihinnan odotetaan nousevan 2–3 prosenttia. Näin ollen kuusi- ja mäntysahatavaran hintaero kaventuu. Sahateollisuuden kannattavuus säilyy matalana euron vahvistuttua suhteessa dollariin ja puuraaka-aineen kallistuttua.

Lähde: Pellervon Taloustutkimus PTT

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja