Olet täällä

Uusi yksityistielaki astui voimaan – mitä muutoksia se tuo mukanaan?

Pitkään valmisteilla ollut uusi yksityistielaki astui voimaan 1. tammikuuta 2019.

Uusi lakipaketti on entistä selvästi helppolukuisempi ja luo tiekunnille nykyaikaiset toimintaedellytykset tien hallinnointiin. Vastuuta tulee myös tiekunnalle roppakaupalla lisää, Suomen metsäkeskus uutisoi.

Uusi laki helpottaa tiekunnan perustamista

Uusi laki mahdollistaa tiekunnan perustamisen myös tieosakkaiden omassa kokouksessa. Sama pätee myös tiekuntien yhdistämiseen ja lakkauttamiseen.

”Tällöin kaikkien tieosakkaiden pitää olla myötämielisiä tiekunnan perustamiselle. Jos näin ei ole, tiekunnan voi perustaa myös vanhaan tapaan yksityistietoimituksessa”, sanoo Metsäkeskuksen metsäteiden johtava asiantuntija Mika Nousiainen sanoo tiedotteessa.

Tieoikeudet ovat edelleen tietoimitusasioita. Niitä ei voi perustaa ilman Maanmittauslaitoksen yksityistietoimitusta.

Tiekunnan vastuu kasvaa

Tiekuntien pitää muistaa ilmoittaa muutoksista Maanmittauslaitoksen yksityistierekisteriin. Tämän lisäksi tiellä liikkumiseen vaikuttavista päätöksistä pitää muistaa ilmoittaa Digiroad-tietojärjestelmään.  

Tiekunnan tietojen ajantasaisuus on tärkeää. Esimerkiksi kunnan kunnossapitotuen ja ELY-keskuksen perusparannustuen myöntämisen ehtona on tiekunnan tietojen ajantasaisuus. 

Tielautakunnat lakkautetaan

Uuden lain myötä kuntien ja kaupunkien yksityistieasioita käsittelevät tielautakunnat lakkaavat toimimasta.

Muutoksella on suuri vaikutus tiekuntien päätösten muutoksenhakuun. Ennen muutoshakemus tehtiin tielautakuntiin, nyt osoite on ensin tiekunta ja sitten käräjäoikeus. Tämä merkitsee sitä, että muutoksenhakukustannukset tulevat kasvamaan mahdollisen käräjäoikeuskäsittelyn takia.

Tiekokoukset sähköistyvät

Tiekunnan kokoukset voidaan kutsua koolle jatkossa myös sähköisesti. Pelkkä lehtikutsu ei ole enää lainmukainen kokouskutsumenettely. Tiekunnan kokous voidaan myös pitää sähköisesti esimerkiksi Skype-kokouksena. Tiekunnan kokousmenettelyjen sähköistämisestä pitää sopia tiekunnan kokouksessa.

Ylimääräinen tiekunnan kokous pitää kutsua koolle, jos neljännes tieosakkaista niin vaatii.

Tiekunta voi ulkoistaa toimensa

Jatkossa tiekunta voi ulkoistaa koko tiekunnan toiminnot ulkopuoliselle toimitsijalle. Tämä päätös pitää tehdä tiekunnan kokouksessa yksimielisellä päätöksellä. Ulkoistamisesta kannattaa laatia kirjallinen sopimus ulkopuolisen toimitsijan kanssa.

”Uusi yksityistielaki luo hyvät edellytykset hyvälle tienpidolle. Jos tiekunta toimii aktiivisesti, tien hallinnointi ja tien kunnossapitotyöt hoituvat jämptisti uuden lain edellyttämällä tavalla”, Nousiainen täsmentää.

 

Lähde: Suomen metsäkeskus

Kommentit

Samankaltaista sisältöä