Olet täällä

Pienriistakantojen tila hyvin tiedossa

Suomen ainutlaatuisten riistakolmiolaskentojen avulla tiedetään hyvin pienriistakantojen tila ja kehitys. Näin kattava seuranta aloitettiin jo 60-luvulla.

Laskennat toteutetaan vapaaehtoisvoimin

Harvinaislaatuista on myös se, että laskennat toteutetaan pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin. Mukana on noin tuhat metsästäjää ja muuta luontoharrastajaa.

Tietojen keräämisen helppous ja nopeus

Laskentojen tulokset kerätään sähköiseen riistakolmiot.fi –palveluun. Tämä mahdollistaa havaintojen nopean ja helpon keräämisen ja raportoinnin sekä tulosten tehokkaan hyödyntämisen.

Tuloksia hyödynnetään mm. seuraavan vuoden metsästyskiintiöiden ja metsästysaikojen määrittämiseen.

Riistakolmiot.fi –palvelun tiedot ovat julkisia ja tietokannat sisältävät historiatietoa lähes 30 vuoden ajalta. Näin asiasta kiinnostuneet voivat seurata oman riistakolmion pienriistakantojen tilaa.

Sähköinen palvelu innostaa laskijoita

Riistakolmiot.fi –palvelu on ollut ahkerassa käytössä. 80 % kesän 2015 laskennoista palautettiin järjestelmän kautta.

– Myös laskettujen riistakolmioiden määrä on kasvanut. Vuonna 2010 riistakolmioita laskettiin 700, viime laskennassa jo 1 000. Uusi palvelu ja tiedon avoimuus ovat todennäköisesti lisänneet myös laskentainnokkuutta, Suomen riistakeskuksen riistapäällikkö Olli Kursula pohtii.

 

Lähde: Luonnonvarakeskus (Luke)

Kommentit

Samankaltaista sisältöä