04.05.17

Nopea istuttaminen tuo parhaan tuoton talousmetsästä

Kuusi valtaa alaa.

Metsänviljelyn sesonkikausi on alkamassa koko maassa. Puuntaimet kannattaa istuttaa nopeasti uudistushakkuiden jälkeen. Näin talousmetsästä saa parhaan mahdollisen tuoton.

Metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta tähdentää, että nopea viljely tuo metsänomistajalle parhaan tilin. Etelä-Suomessa kolmen vuoden viivästyminen viljelyssä voi aiheuttaa metsänomistajalle jopa 390 euroa tappiota hehtaarilla. Hän suosittelee istuttamaan uudistusaloille jalostettuja taimia. Niitä käyttämällä talousmetsän kiertoaika lyhenee jopa 10-20 vuotta. Myös puuston tekninen laatu paranee.

Metsänuudistusalaa ei kannata pitää tuottamattomana yhtään kasvukautta, sillä avonainen ala heinittyy ja vesoittuu nopeasti. Kevät on hyvä aika tarkastaa myös mahdolliset tuhot aiemmin perustetuissa taimikoissa. Täydennysistutuksia kannattaa tehdä vielä muutama vuosi viljelyn jälkeen.

Yli puolet taimista kuusia

Kuusi valtaa alaa Suomen metsissä, sillä lähes 60 prosenttia istutetuista taimista on kuusia. Männyn osuus on pienentynyt viime vuosina reiluun neljännekseen, koivua istutetaan alle viisi prosenttia ja muita puulajeja noin 10 prosenttia istutusalasta. Kuusen viljely on lisääntynyt nopeasti, kun taas sen siemenviljelyksiä on viime vuosikymmeninä perustettu vain vähän. Tämän seurauksena pitkälle jalostetuista ja kerätyistä kuusen siemenistä on jo tullut pulaa.

Tänä vuonna koko maassa istutetaan lähes 160 miljoonaa tainta 80 000 hehtaarin alalle. Keväällä maahan laitetaan noin 130 000 tainta ja syysistutuksissa loput. Nyt alkamassa on myös paras männyn kylvön aika, joka jatkuu juhannuksen tienoille. Siemenkylvöä tehdään 25 000 hehtaarille.

Lähde: Suomen metsäkeskus

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja