Olet täällä

Energiapuun käyttö lisääntyy, mutta sen mittaus aiheuttaa vaikeuksia

Kuluvan talven aikana virallisille mittaajille on tullut useita energiapuun mittausta koskeneita yhteydenottoja. Keskeiset ongelmat liittyvät mittauksesta sopimiseen, itse mittaamiseen ja mittalaitteiden omavalvontaan. Energiapuun käytön lisääntyessä ja hinnan noustessa taloudelliset intressit kasvavat, jolloin lainmukaisen mittauksen merkitys korostuu.

"Energiapuun mittaus on kuulunut puutavaran mittauslain piiriin jo vuodesta 2014, mutta monelle alan toimijalle lain vaatimukset eivät ole tuttuja", kertoo virallinen mittaaja Ahti Weijo Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Mittausten ajankohta ja mittayksikkö tulisi sopia jo ennen työn aloittamista

"Tyypillinen energiapuuta koskeva kysely on viime talvena koskenut mittausta. Mittauksesta ei ole useinkaan sovittu riittävän tarkasti ja eri työvaiheissa tehtyjä mittauksia ja niiden tuloksia käytetään sen mukaan, mikä mittausosapuolen mielestä parhaalta tuntuu", kertoo virallinen mittaaja Tapio Wall Lukesta.

Energiapuu kuivuu ja muuttaa muotoaan matkalla poltettavaksi. Tämän vuoksi on tärkeää sopia, missä vaiheessa luovutusmittaus ja työmittaukset tehdään ja mitä mittayksikköä käytetään.

Mittayksiköstä sopiminen korostuu erityisesti energiapuun mittauksessa, jossa usein mittayksikkö vaihtuu hankintaketjun eri vaiheissa. Tyypillisessä hankintaketjussa mitattu paino muunnetaan tilavuudeksi (kiinto- tai irtotilavuus) ja edelleen käyttöpaikalla energiamääräksi.

"Toinen esille tullut seikka on mittauksen tarkkuus. Asetuksessa on tarkasti määritelty esimerkiksi hakkeen mittaus ajoneuvossa, mutta todellisuudessa kuormatilassa olevaa hakkeen määrää ei mitata, vaan määrä arvioidaan silmämääräisesti kuormatilan oletetun vesitilavuuden perusteella", Wall kertoo.

Myös kuormainvaakapunnitukseen liittyvässä vaakojen omavalvonnassa ja kalibroinnissa on puutteita.

Mittauslaki turvaa myyjän, ostajan ja urakoitsijan oikeudet

Puutavaran mittauslain noudattaminen korostuu myös siksi, että energiapuun taloudellinen merkitys on kasvussa. Turpeen käytön vähenemisen ennustetaan lisäävän energiapuun käyttöä. Lisäksi päästöoikeuden hintojen nousu on lisännyt energiapuusta maksettavaa hintaa.

Puutavaran mittauslailla taataan oikeudenmukainen mittaus puukaupan osapuolille ja energiapuun urakointimaksuihin. Laissa on myös määritelty, miten mittauserimielisyydet ratkaistaan.

"Jos mittauksesta ei ole sovittu etukäteen kirjallisesti, mittausta ei tehdä oikein tai mittauksen omavalvontaa ei suoriteta, silloin ollaan helposti tilanteessa, jossa toinen mittauksen osapuoli ei ole tyytyväinen mittaustulokseen. Toimiminen lain mukaan estää tehokkaasti mittauserimielisyyksien syntymistä ja toimii tarvittaessa mittauksen osapuolten oikeusturvana", Weijo kertoo.

 

Lähde: Luonnonvarakeskus (Luke)

Kommentit

Samankaltaista sisältöä