30.06.21

Metsänlannoitusta mahdollista tehdä myös droonilla

Suomessa droonilla ruiskutettavia aineita rajoittaa lainsäädäntö, mutta lannoitus on kuitenkin sallittu.

Maailmalla ruiskudrooneja käytetään muun muassa tuholaistorjunnassa sekä siemenien tai desinfiointiaineiden levitykseen. Suomessa ruiskutettavia aineita rajoittaa lainsäädäntö. Suomen ensimmäistä ruiskudroonia käytetään metsien boorilannoitukseen.

Drooni viilettää nopeasti keuruulaisen metsikön ylle ja ruiskuttaa 20 litraa booriliuosta kuusikkoon. Yli puoli hehtaaria ja alle 10 minuuttia myöhemmin pilotti Tomi Karjalainen ohjaa koneen alas ja siihen tankataan uusi satsi booriliuosta.

"Lannoitus pystytään tekemään todella tarkasti ja tarvittaessa voidaan myös säätää lannoitteen määrää eri alueille sopivaksi", kertoo Silvadronesin strategia- ja markkinointivastaava Elisa Ylimäki.

Neljän metsäammattilaisen yhteisyritys sai alkunsa henkilökohtaisesta tarpeesta, kertoo Ylimäki.

"Istuttiin ravintolassa ja puhuttiin, että ei millään viitsisi lähteä hankalan reppuruiskun kanssa metsään rymyämään. Pohdimme, että nykyaikana pitäisi olla jokin helpompi keino", kertoo Ylimäki.

Ratkaisuksi löytyi ruiskudrooni, jonka 2,5 metrin siipiväli kantaa nyt Keuruulla booriliuosta vajaan viiden hehtaarin metsäalalle.

Paikalle on tullut myös metsänomistaja Iiris Aaltio, joka kertoo päätyneensä droonilannoitukseen kustannussyistä.

"Se kuulosti kustannustehokkaalta verrattuna miestyövoimaan. Tämä on vanhaa kytömaata ja näkyvissä on selkeää boorin puutetta", kertoo Aaltio.

Paikka reppuruiskun ja helikopterin välissä

Boorilisä levitetään metsiin useimmiten miestyönä reppuruiskulla tai helikopterilla.

"Helikopterilevitys on pienillä kohteilla kallista ja vaikeasti toteutettavissa.", kertoo metsäasiantuntija Antti Kortteinen Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomesta.

Kokeneen metsälannoittajan korviin ruiskudroonin käyttö boorilannoituksessa kuulostaa lupaavalta.

"Jos touhu on järkevän hintaista, niin kohteita voi tulla aika paljon", arvioi Kortteinen.

Hän näkee ruiskudroonin käytön järkevänä esimerkiksi vaikeasti saavutettavissa kohteissa, kuten jyrkissä rinteissä.

"Se rupeaa olemaan työn makuista hommaa, kun siinä ylös alas rinnettä kävelee repun kanssa", Kortteinen sanoo.

"Drooniruiskutus voidaan tehdä yhden metsänomistajan tarpeeseen. Menetelmällä pystyy hoitamaan useita kymmeniä hehtaareja päivässä", kertoo Ylimäki.

Droonilevityksen hinta vaihtelee alueen ja palvelun mukaan. "Ei olla kalleimpia mutta ei halvimpiakaan", sanoo Ylimäki.

Lentolannoituskalusto pakettiautossa

Kaikki droonilannoituksessa tarvittava mahtuu pakettiautoon. Mukana kulkee myös aggregaatti droonin akkujen lataamista varten.

Ruiskudroonin lentoreitti suunnitellaan etukäteen tietokoneella. Paikan päällä pilotti nostaa koneen ilmaan. Päästyään lannoitettavan metsän ylle, alkaa kone automaattisesti lentää suunnitellun reitin mukaan. Kun booriliuos loppuu, kone palaa pilotin luokse. Tankkauksen jälkeen se palaa jatkamaan lentoa siitä kohtaa mihin jäi.

Lannoituksen jälkeen asiakas saa kirjallisen raportin siitä, mihin ja kuinka paljon booria on ruiskutettu.

Tällä hetkellä ilmailulaki rajoittaa useimpien aineiden lentolevitystä ja toistaiseksi ruiskudrooni levittää metsiin vain booriliuosta.

"Kovasti toivomme, että lakia höllennetään, jotta päästään täsmälannoituksissa eteenpäin. Voisimme esimerkiksi ruiskuttaa hirvikarkotetta taimikoihin", sanoo Ylimäki.

Katso video metsän lannoituksesta droonilla YleAreenassa

Lähde: Yle

(Alla olevat kuvat voit suurentaa klikkaamalla.)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja