09.08.21

SY: Kymmenet koneyrittäjät olivat apuna Kalajoen maastopalon sammutuksessa

Kalajoen metsäpalon sammutuksessa oli pelastuslaitoksen lisäksi mukana myös maatalous-, metsäkone- ja kaivinkoneyrittäjiä.

Pari viikkoa kestäneet Kalajoen maastopalon sammutustyöt saatiin maanantaiaamuna 9.8. päätökseen. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Pekka Räty kertoo huojentuneena, että jälkivartiointi luovutettiin maanomistajien edustajille maanantaiaamuna kello 10.

"Tilanne on rauhoittunut. Kahden viikon sammutustyöt ovat olleet pisimmät, joissa olen ollut mukana 36 työvuoden aikana, 16−18-tuntisia" työpäiviä tehnyt Räty toteaa.

Räty kertoo, että valtavassa 300 hehtaarin sammutustyössä oli Jokilaaksojen pelastuslaitoksen lisäksi satoja palokuntalaisia ympäri Suomen. Yrittäjiä apuna oli kymmeniä, metsäkoneyrittäjiä oli arviolta 30, kaivinkoneita kymmenen ja lisäksi lukuisia maatalousyrittäjiä lietekärryineen.

Rädyn mukaan yrittäjien mukaan tulo nopeutti sammutustöitä huomattavasti. Suurin merkitys oli siinä, että etenkin metsäkoneyrittäjien avulla voitiin turvata palokunnan sammutustyö maastossa.

"Palaneet puut kaatuvat ilman varoitusta. Jotta palokunta pääsi etenemään, tuli linjat raivata palaneista puista".

Rädyn mukaan maastopaloalue oli haastava monella tapaa. "Iso osa alueesta oli turvesuota, jonka sammuttaminen on hankalaa. Osa alueesta taas oli louhikkoa, jossa on isoja kiviä ja jopa vaarallista kulkea.

Rädyn tietojen mukaan osa yrittäjistä on lähtenyt talkoilla mukaan sammutustöihin ja jättäisi laskun lähettämättä.

Urakoitsijalla 16-tuntisia työpäiviä

Yksi sammutustöissä mukana ollut yrittäjä on kannuslainen metsäkoneyrittäjä Antti Ylikoski. Ylikoski teki Kalajoella 16-tuntista päivää vajaan viikon ajan. Ylikoski lähti paloalueelle lauantaina aamuyöllä 31. heinäkuuta. Työtä riitti aina viime torstaihin saakka.

Ylikosken saapuessa alueelle isoimmat palot oli jo sammutettu, mutta pieniä paloja syttyi koko ajan. "Kun puut oli nostettu pois, saattoi juurien alla kytevä palo syttyä uudelleen", kertoo Ylikoski

"Itse ajoin hakkuukonetta ja lisäksi meiltä oli kaksi ajokonetta kuskeineen."

Hän kaatoi puita muun muassa linjoilta, joiden avulla paloa pyrittiin rajaamaan. Tämän lisäksi sikin sokin olevissa puissa oli paljon siivottavaa. Ylijoen metsäkoneilla raivattiin metsää palomiesten edellä, jotta he pääsivät kalustoineen kulkemaan. Myös teiden varsilta kaadettiin puita, etteivät ne aiheuttaisi vaaraa tiellä kulkijoille.

Ylikoskikin vakuuttaa, että työ oli hidasta, sillä maasto oli joko ankaraa kivikkoa tai märkää suota.

Ylikosken kaatamia puita kerättiin satoja kuutioita. Hiiltynyt puu ei sovellu tukiksi tai kuitupuuksi, ainoastaan valikoiden energiakäyttöön.

Lähde: Uutinen kuvineen on tiivistelmä Suomen Yrittäjien nettisivuilla 9.8.2021 julkaistusta uutisesta. Alkuperäisen uutisen voi lukea täältä.

Uutista on täydennetty 10.8.2021 klo 15:45 täsmentämällä lähdetietoja.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja