22.12.21

Metsätuholain muutokset voimaan 1.1. 2022

Uuden lain myötä muun muassa kuusipuutavaran korjuuvelvoitetta aikaistetaan nykyisestä osassa maata.

Metsätuholain muutokset ja kaksi metsätuhoihin liittyvää asetusta tulevat voimaan vuoden 2022 alussa. Juurikääpätuhojen ehkäisemistä tehostetaan ja kirjanpainajan torjunnan vahvistamiseksi kuusipuutavaran korjuuvelvoitetta aikaistetaan osassa maata.

"Suomi on toistaiseksi säästynyt vakavilta kirjanpainajatuhoilta, mutta ilmaston lämpeneminen lisää meilläkin laajamittaisten tuhojen riskiä. Lain muutokset auttavat metsäalaa varautumaan entistä paremmin ilmastonmuutoksen haasteisiin", toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Kuusipuutavara kuljetettava metsästä entistä aikaisemmin

Syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana hakattu kuorellinen puutavara on kuljetettava pois metsästä ja tien varsilta tiettyyn päivään mennessä, jotta sen kaarnan alla kasvavat kirjanpainajakuoriaiset eivät ehdi levitä metsiin. Suomi jaetaan metsätuholaissa korjuuvelvoitteen ajankohdan suhteen kolmeen alueeseen (A, B ja C). Osa B-alueesta (keskinen Suomi) siirrettiin osaksi A-aluetta (eteläinen Suomi). Siirtyneellä alueella on jatkossa kuljetettava kuorellinen kuusipuutavara metsästä aikaisemmin kuin tähän asti eli ensi vuodesta alkaen viimeistään 15.7.

Mäntypuutavaran poiskuljettamisvelvoite koskee jatkossa vain yli viidenkymmenen kiintokuutiometrin kokoisia puutavarapinoja nykyisen kahdenkymmenen kuutiometrin asemasta.

Juurikäävän torjuntavelvoite laajenee

Juurikääpää on jatkossa metsätuholain mukaan torjuttava kaikkien hakkuiden yhteydessä, kuten sähkölinjojen, rautateiden ja tienvarsien raivaukset, eikä vain esimerkiksi uudistushakkuiden ja metsänhoidollisten kasvatushakkuiden yhteydessä. Torjuntavelvoitetta ei edelleenkään ole tutkimuskäytössä olevissa metsissä, tai kun tehdään kotitarvehakkuita. Uuden valtioneuvoston asetuksen myötä juurikääpää torjutaan männiköiden lisäksi myös mäntyvaltaisilla turvemailla.

Metsätuholaki velvoittaa korjaamaan metsistä elävät, vaurioituneet puut, kun taas kuolleet ja lahonneet puut on mahdollista jättää metsään kohentamaan luonnon monimuotoisuutta.

Lähteet: Maa- ja metsätalousministeriö, Metsäkeskus

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja