21.01.22

Metsänhoidon työmäärät jäivät viime vuonna kauas tavoitteista

Suomen metsäkeskus maksoi kemera-tukea metsänhoitotöihin vuonna 2021 noin 25 prosenttia vähemmän kuin mitä tukea oli varattu.

Suomen metsäkeskus maksoi 42,3 miljoonaa euroa valtion kemera-tukea metsänhoitotöihin vuonna 2021. Näitä puuntuotannon tukia käytettiin 15 prosenttia vähemmän kuin aiempina vuosina. Tukea oli varattu viime vuodelle yhteensä 58,8 miljoonaa euroa, eli noin neljännes siitä jäi käyttämättä. Kemera-varoja maksettiin lisäksi luonnonhoitohankkeisiin ja ympäristötukena yhteensä 9,8 miljoonaa euroa viime vuonna.

Valtaosa, 34 miljoonaa euroa, kemera-tuista käytettiin nuorten metsien hoitoon, mikä oli 6,3 miljoonaa euroa edellisvuotta vähemmän. Kemera-tuella tehtiin taimikon varhaishoitoa selvästi edellisvuotta vähemmän. Varhaishoidon pinta-ala pieneni 15 prosenttia 35 600 hehtaariin. Nuoren metsän hoidon yhteydessä kerättiin energiakäyttöön pienpuuta 34 000 hehtaarin alalta, mutta sen keruuala pieneni 7 prosenttia edellisvuodesta.

Suometsien hoitoon käytettiin kemera-tukea 2,2 miljoonaa euroa, metsäteiden rakentamiseen ja perusparannuksiin 4,6 miljoonaa euroa ja terveyslannoituksiin 1,5 miljoonaa euroa. Suometsien hoidon tuen käyttö väheni neljänneksen ja metsätietöiden ja terveyslannoituksen tuen käyttö kymmenyksen edellisvuodesta.

Eniten metsänhoidon työmäärät vähenivät Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla. Lapissa, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä ja Kainuussa työmäärät vähenivät vain alle kymmenyksen edellisvuoteen verrattuna.

Kiinnostus määräaikaiseen suojeluun jatkoi kasvuaan

Ympäristötukisopimuksella metsänomistaja sitoutuu jättämään arvokkaan luontoympäristön hakkuiden ja metsänhoitotöiden ulkopuolelle 10 vuodeksi.

Metsänomistajat solmivat viime vuonna noin 1 600 ympäristötukisopimusta, joilla suojeltiin noin 4 400 hehtaaria metsää. Uusien ympäristötukisopimusten määrä kasvoi 22 prosenttia ja pinta-ala 25 prosenttia edellisvuodesta. Yleisimpiä suojelukohteita olivat rehevät ja puustoiset metsät, kuten lehdot, korvet, pienvesien välittömät lähiympäristöt sekä monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät.

"Tällä hetkellä ympäristötukisopimuksia on voimassa 8 300 yhteensä noin 27 500 hehtaarin alalla", kertoo rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen Suomen metsäkeskuksesta.

Vuonna 2022 puuntuotannon kemera-varoja on käytettävissä 57,1 miljoonaa euroa. Ympäristötukiin ja luonnonhoitohankkeisiin varoja on yhteensä 8,9 miljoonaa euroa.

Lisätietoa kemera-tuista löytyy Metsäkeskuksen verkkosivuilla.

Lähde: Metsäkeskus (Uutinen kokonaisuudessaan täällä.)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja