Saman lajin puut aloittavat kasvukauden yksilöllisesti

Maanmittauslaitoksen ja Helsingin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan puiden kasvukauden aloituksessa on merkittäviä yksilöllisiä eroja. Tutkijat havaitsivat, että samassa metsässä kasvavien rauduskoivujen välillä eroa oli jopa 12 päivää.
Puiden kasvukauden aloituksessa on merkittäviä yksilöllisiä eroja, selviää Maanmittauslaitoksen (MML:n) ja Helsingin yliopiston tekemästä tuoreesta tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin rauduskoivuja.
MML kertoo, että esimerkiksi äärilämpötilat ja pitkittyneet kuivuusjaksot vaikuttavat yhä enemmän puiden kasvuun ja lehtien puhkeamiseen sekä varisemiseen. Tähän asti yksittäisten puiden tarkat ja toistuvat mittaukset koko metsäalueella ovat olleet lähes mahdottomia toteuttaa.
Tutkijat käyttivät tutkimuksessa ensimmäistä kertaa uudenlaista menetelmää, jossa he laserkeilasivat SMEAR II -tutkimusasemalla Hyytiälässä Etelä-Suomessa sijaitsevaa metsäalueen tunnin välein koko kasvukauden ajan. Laserkeilaus tuo uutta tietoa paikallisten kasvuolosuhteiden vaikutuksesta puiden kasvuun.
”Laserkeilauksen avulla voidaan tutkia puita häiritsemättä niiden luonnollista kasvua. Ensimmäistä kertaa pystyimme mittaamaan automatisoidusti muutoksia puissa päivän tarkkuudella. Tämän ansiosta pystyimme tutkimaan näiden vaihteluiden taustalla olevia tekijöitä ja niiden vaikutuksia yhden kasvukauden aikana”, kertoo vanhempi tutkija Mariana Campos Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:stä.
Laservalon avulla yksittäisistä puista päästiin luomaan tarkkoja 3D-malleja ja puiden kasvua ja rakenteellisia muutoksia pystyttiin seuraamaan hyvin tarkasti. Vastaavaa tutkimusasetelmaa ei ole MML:n mukaan kokeiltu missään aiemmin.
Lehtien puhkeamisessa päivien ero
Tutkimuksessa selvisi, että lehtien puhkeamiseen keväällä vaikuttivat erityisesti lähialueen lajikirjo ja kilpailu valosta. Lehtien putoamiseen syksyllä vaikutti vastaavasti veden saatavuus.
Kasvukauden ajoituksella oli myös suuri merkitys: Tulosten perusteella lehtien aikainen puhkeaminen oli yhteydessä latvuksen pinta-alan kasvuun myöhemmin kaudella. Seurattujen puiden lehtien puhkeamisessa oli jopa 12 päivän ero.
”Tutkimus osoittaa, että yksittäisten puiden kasvukauden ajoitus ja kesto eroavat paikallisten kasvuolosuhteiden vuoksi jopa suhteellisen pienessä ja yhtenäisessä metsäalueessa. Tällaiset havainnot, kuten paikallisen veden saatavuuden vaikutus lehtien varisemiseen, auttavat ymmärtämään, miten muuttuva ilmasto vaikuttaa puiden fenologiaan ja kasvuun metsässä”, kertoo apulaisprofessori Anna Lintunen Helsingin yliopistosta.
Lähde: Maanmittauslaitos MML (Koko tiedote täällä.)
Kommentit