23.04.08

LEHTIKATSAUS: Massaliike ajaa Kemijärvelle uutta sellutehdasta

Kemijärven Biomassa Oy lähtee ajamaan kokonaan uuden liukosellutehtaan rakentamista Kemijärvelle, kertoo tiistain Lapin Kansa. Massaliikkeen perustama yhtiö väsyi odottamaan valtioneuvoston ratkaisuja nykyisen alas ajetun sellutehtaan lunastusluvasta.

- Tähtäämme selkeästi uuden sellutehtaan rakentamiseen paikkakunnalle. Näin varmistamme sen, ettemme ole riippuvaisia muista ja muiden päätöksistä. Meidän tekemät päätökset ovat nyt meidän käsissämme, eikä niissä tarvitse huomioida tuleeko vanha tehdas käyttöön vai ei, sanoo Massaliikkeen puheenjohtaja Heikki Nivala.

Päätös uuden sellutehtaan rakentamisesta tehtiin Biomassa-yhtiön kokouksessa eilen illalla. Ensiharvennuspuuta käyttävä liukosellutehdas maksaisi reilut 400 miljoonaa euroa.

Sitä, kuka uutta tehdasta alkaa pyörittää, ei julkisuuteen vielä kerrota.

# Metsälehden Metsäuutiset

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja