Odottamaton vahinko kuivaamossa

Tapahtumankulku

Viljankuivaamossa oli kuivattu yöllä kosteudeltaan noin 20 %:sta ohraa. Viljelijä kävi aamulla tarkastamassa tilanteen, jäähdytys oli juuri käynnistynyt. Puolentoista tunnin kuluttua jäähdytys oli vielä käynnissä. Viljelijä aikoi ottaa näytteen kiertävästä viljasta. Tällöin hän huomasi viljan pinnan laskeneen useita metrejä. Myöhemmin ilmeni, että alimmaisen varastokennon seinä oli pullistunut ulos ja sen kiinnityspultit katkenneet tai tulleet läpi pellistä.

Vahingon seuraus

Vilja valui revenneestä varastokennosta kennoston kulmia vahvistavien kotelorakenteiden sisään ja niitä pitkin alakertaan ja elevaattorisyvennykseen. Viljaa valui vielä kaiken aikaa isännän ihmetellessä, voiko tällainen olla tottakaan.

Vahingon rajoittaminen

Ensiapuna viljelijä tukki viljaputkiksi muuttuneet, pystysuorat kotelorakenteet tyhjillä säkeillä. Tämän jälkeen alkoi kuivurin tyhjentäminen siiloon sekä remonttimiesten ja korvaavan kuivauskapasiteetin etsiminen. Myös elevaattorimontussa oleva vilja pitäisi saada sieltä pois.

Miten olisi voinut käydä?

Onni onnettomuudessa oli, että vahinko sattui jäähdytyksen oltua jo hyvän aikaa käynnissä. Kostean ja kuuman viljan kanssa olisi ollut vaikeampi toimia. Kostean syksyn vuoksi vapaata kuivauskapasiteettia ei ollut tiedossa lähes viikkoon. Syystyöt uhkasivat keskeytyä. Paikalle saatiin kuitenkin riittävästi osaavaa apuvoimaa. Kuivurin kenno työnnettiin tunkilla takaisin ja tuettiin ja tiivistettiin niin, että uuden erän kuivaus saatiin käyntiin vielä samana iltana.

Ennaltaehkäisy

Kostea vilja laajenee lämmetessään ja aiheuttaa painetta kuivurin seinämiin. Tällaisen vahingon syntyminen tuskin oli kuitenkaan käynyt kenenkään mielessä. Kuivuri oli 30 vuotta vanha, mutta täysin ehjän ja tervepeltisen näköinen. Varastokennoissa on tavallisesti tukitangot, jotka kulkevat ristissä kennojen seinästä seinään. Tässä kuivurissa tukia ei kuitenkaan ollut. Ne olisivat voineet estää vahingon syntymisen.

Korvaus

Kuivurin kylki piti paikata ja vilja kerätä talteen lattialta. Elevaattorisyvennys tyhjennettiin viljansiirtoruuvilla peräkärryyn. Montun pohjalla oli viljaa noin 8 kuutiota. Vahingosta aiheutui työ-, materiaali- ja matkakustannuksia.
Rikkoutumisvahinkoja korvataan Farmi -maatilan vakuutuksen laajasta turvatasosta. Korvauksen määrään vaikuttaa mm. vakuutetun kohteen ikä. Korvattavasta vakuutustapahtumasta aiheutuvat lisäkustannukset, kuten rahtikuivaus, ovat myös vakuutuksen piirissä. Niihin eivät ikävähennykset vaikuta.
Turvatason voi valita jokaiselle rakennukselle ja irtaimistoryhmälle erikseen. Tässä tapauksessa kuivuri oli vakuutettu esinevakuutuksen suppealla turvatasolla, siis lähinnä palo- ja myrskyvahinkoja vastaan.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja