Porkkanakärpänen

Porkkanakärpänen (Psila rosae) on noin puolen senttimetrin pituinen huonekärpästä muistuttava hyönteinen, jonka toukat vioittavat erityisesti porkkanan juuria.

Porkkanakärpänen (Psila rosae) on noin puolen senttimetrin pituinen huonekärpästä muistuttava hyönteinen, jonka toukat vioittavat erityisesti porkkanan juuria.

Merkitys:
Toukat elävät sarjakukkaisten kasvien, erityisesti porkkanan, persiljan ja palsternakan juuristossa, ja vahingoittavat satoa merkittävästi. Porkkanat sykeröityvät ja punertuvat. Kasvu pysähtyy. Kolmannen kehitysvaiheen toukat syövät porkkanoihin toukkareikiä, joiden kautta bakteeri- ja sienitaudit pääsevät iskeytymään juureen.

Leviäminen:
Porkkanakärpänen talvehtii edellisen vuoden porkkanalohkolla kotelona. Kotelosta kuoriutuneet aikuiset aloittavat lentonsa kun tehoisan lämpötilan summa ylittää 260°. Lennon huippu ajoittuu usein kesäkuun loppupuolelle, kun lämpösumma on noin 480°.

Aikuiset munivat valkoiset munansa ravintokasvin tyvelle. Munista kuoriutuneet toukat kaivautuvat kasvin juuristoon, ja käyttävät sitä ravinnokseen. Toukkavaiheen lopussa toukka koteloituu. Sukupolvia on Etelä-Suomessa kaksi, pohjoisemmassa vain yksi.

Torjunta:

Porkkanakärpäsen kotelot talvehtivat edelliskesän porkkana-, persilja- tai palsternakkaviljelmillä, siksi viljelykierto on tärkeä ennalta ehkäisevä torjuntakeino. Viljelypaikan valinnalla voi myös vaikuttaa, sillä porkkanakärpäset suosivat tuulelta suojaisia paikkoja.

Harsojen ja verkkojen levitys heti kylvön jälkeen ehkäisee porkkanakärpäsen muninnan lohkolle. Porkkanakärpästen määrää tarkkaillaan liima-ansoilla, joita sijoitetaan lohkolle 3-5 kpl. Lohkojen välillä voi olla suuria eroja porkkanakärpästen määrässä.

Kemiallisen torjunnan torjuntakynnys on 5 kärpästä/pyydys/viikko. Torjuntaan sopivat Mavrik, Sumi Alpha ja Fastac 50.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja