Suomessa keltaruosteella on merkitystä lähinnä vehnällä, mutta myös ohralla. Tautia aiheuttaa Puccinia striiformis -sieni.

Oireet:
Keltaruosteen kirkkaankeltaiset pienet kesäitiöryhmät muodostavat lehtisuonten väliin lehden pituussuuntaisia viiruja. Voimakkaassa tartunnassa koko lehti muuttuu keltaiseksi.
Oireita kehittyy pääasiassa lehtiin, voimakkaassa tartunnassa myös korteen ja tähkään. Sade voi huuhdella itiöt pois, jolloin jäljelle jää vaalea, kellastunut viirumainen alue.

Taudille otolliset ympäristöolot:
Taudin kehityksen optimiolot ovat 10-15 °C:n lämpötila sekä ajoittainen sade tai kosteus.
Kesäitiöt itävät parhaimmin, kun lämpötila on 3-15 °C. Oireet ovat heikompia, kun yölämpötila ylittää 18 °C.

Taudin leviäminen:
Taudinaiheuttaja säilyy talven yli syysviljoissa tai monivuotisissa heinissä, joista se kesäitiöinä tuulen mukana leviää uusiin kasvustoihin.

Havainnointi pellolla:
Keltaruoste voi näkyä syysvehnässä heti kasvukauden alettua. Mikäli syysvehnästä on löytynyt keltaruostetta, ja olot ovat taudin etenemiselle suotuisat, on taudin esiintymistä havainnoitava säännöllisesti aina kukkimiseen saakka, jolloin on viimeinen mahdollisuus kemialliseen torjuntaan.

Torjunta:
Keltaruostetta voi ehkäistä viljelemällä kestäviä lajikkeita. Kemiallinen torjunta on tarpeen, jos oireita esiintyy tasaisesti kasvustossa, ja ympäristöolot ovat taudille suotuisat. Sadonmuodostuksen kannalta on tärkeintä pitää lippulehti ja tähkä taudista puhtaina.