29.04.10

Aspergilloosi

Tautikortiston sisällysluetteloon

Tavallisin ikä sairastuessa: 3 vuorokautta - 2 viikkoa

Aiheuttaja: Aspergillus-homesieni.

Esiintyminen: Esiintyy silloin tällöin broilerkasvattamoissa.

Taudin kehittyminen: Tauti kehittyy vain, jos poikaset saavat tartunnan hautomossa tai ensimmäisen viikon aikana kasvattamossa.

Altistavat tekijät: Emokanalassa runsaasti lattiamunia. Huonolaatui-nen pehku tai rehu. Kostunut rehu tai pehku ja riittämätön ilmanvaihto.

Oireet: Vaikeutunut ja tihentynyt hengitys ja hengen haukkominen nokka auki. Joskus kouristuksia. Lisääntynyt kuolleisuus, joka yleensä korkeimmillaan 5-10%. Kasvun pysähtyminen sairailla. Jos tartunta on tapahtunut hautomossa puhkeavat ensimmäiset oireet jo ensimmäisellä viikolla. Kasvattamotartunnan jälkeen oireet puhkeavat yleensä hieman myöhemmin, yleensä 2 viikolla. Tavallisesti oireita esiintyy laumassa 2-3 viikkoa.

Leviäminen: Saastuneet räjähtelevät siitosmunat, saastunut tai kostunut pehku tai rehu. Sairaat poikaset kasvattamossa.

Diagnoosi: Kuolleiden tai lopetettujen sairaiden poikasten tutkiminen.

Ennaltaehkäisy: Mahdollisimman vähän lattiamunia. Munat kerätään mahdollisimman usein. Hyvänlaatuinen pehku ja rehu. Estetään pehkun ja rehun kostuminen. Riittävä ilmastointi.

Hoito: Ei hoitoa. Sairaiden poikasten karsiminen. Ilmanvaihdon parantaminen. Rehun vaihto. Kostuneen pehkun poisto.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja