Turvallisuusohjeita kotieläintiloille

Tämän päivän maatalousyrittäjä suhtautuu riskienhallintaan yrittäjämäisesti. Mahdollisimman pienin kustannuksin on saatava mahdollisimman hyviä tuloksia aikaan. Vakuuttaminen on yksi osa ammattitaitoista riskienhallintaa, mutta ei ainoa, eikä yksin tarjoa aina riittäväkään. Oikein mitoitettu vakuutusturva yhdessä vahinkoja ennalta ehkäisevän toiminnan kanssa antaa parhaan tuloksen riskienhallintatyössä.

Maatiloilla pystytään helposti ja melko pienin kustannuksin kohottamaan riskienhallinnan tasoa. Alkusammutuskalusto maksaa ehkä joitain satoja euroja, mutta korottamalla vakuutuksen omavastuuta hieman, saattaa säästää sammuttimen hinnan yhden vuoden vakuutusmaksuissa. Säästön saa joka vuosi, mutta sammutin säilyy käyttövalmiudessa vuosia.

Seuraavassa on kerätty yhteen karjatilalle soveltuvia turvallisuusohjeita. Pääosin ne soveltuvat toki kaikille maatiloille antamaan suuntaa vahingontorjuntatyölle. Perehdy näihin ohjeisiin ajatuksella. Maaseudulla palokunnan saapuminen voi kestää kauan. Vahinkojen ennaltaehkäisyn lisäksi on ensiarvoisen tärkeää, että tilalla on toimintavalmius vahingon uhatessa.

1. Pidä tuotantorakennukset siisteinä

Noudata siisteyttä kuivikkeiden, rehujen, polttoaineiden ja muun pölyävän, syttyvän ja palavan materiaalin käsittelyssä ja varastoinnissa. Pöly ja väärässä paikassa olevat kuivikkeet muodostavat syttymisriskin. Kaikki ylimääräinen palava tavara lisää tulipalon riskiä ja kasvattaa palokuormaa.

Pidä käytävät puhtaina ja kuivina. Epäjärjestys, käytävien liukkaus, lattialla lojuvat työvälineet ja asiaan kuulumattomat esineet hankaloittavat sammutus- ja pelastustyötä.

Vältä asiaankuulumattoman tavaran säilyttämistä karjasuojissa

2. Muista nuohous

Savupiippujen ja tulisijojen nuohous on suoritettava lain mukaan kerran vuodessa ammattimaisen nuohoojan toimesta. Nuohouksen tarvetta ja tulisijojen ja hormien kuntoa kannattaa tarkkailla ja suorittaa nuohoaminen tarvittaessa useamminkin.

3. Huolehdi sähkölaitteiden turvallisuudesta

Karjasuojissa sähkölaitteille kertyy paljon käyttötunteja ja eläimet voivat vahingoittaa laitteita, katkaisijoita ja pistorasioita. Sähkölaitteet on pidettävä puhtaina ja suojattava vedeltä ja eläinten tai koneiden aiheuttama mekaaniselta rasitukselta. Myös rottasotaa kannattaa käydä, sillä silloin tällöin syntyy tulipaloja jyrsijöiden nakerrettua eristeet rikki sähköjohtimista.

Sähköasennusten pitää olla lainmukaisia ja tarkastukset on tehtävä lain edellyttämällä tavalla. Kaikille sähköasennuksille on tehtävä sähköurakoitsijan käyttöönottotarkastus. Yli 35 A:n sulakkeella suojatuille asennuksille on tehtävä lisäksi varmennustarkastus. Myös lakisääteisen määräaikaistarkastuksen rajana on yli 35 A:n sulakekoko. Tarkastusten väli on 15 vuotta.

Sähkölaitteiden olisi hyvä olla puolueettoman testilaitoksen turvallisiksi testaamia. Oloissamme luotettavina voidaan pitää ainakin pohjoismaissa ja Saksassa testattuja sähkölaitteita. Tällaisen sähkölaitteen tunnistaa merkinnöistä: FI, S, N, D, DVE.

4. Laadi hälytystilanteiden varalle toimintasuunnitelma

Piirrä tärkeimmistä rakennuksista kaavakuva, josta ilmenevät mm. poistumistiet ja sammutuskaluston sijainti. Kuva olisi hyvä olla niin sisällä rakennuksessa kuin ulkonakin esimerkiksi karjasuojan oven pielessä.

Laadi itsellesi toimintaohje, miten toimitaan tulipalon syttyessä, ja pidä tämä ohje näkyvillä kotonasi ja karjasuojassa.

5. Hanki riittävä alkusammutuskalusto, ja opettele käyttämään sitä

Valitse sammuttimien paikat tarkoituksenmukaisesti merkitse ne. Huolehdi sammutusvälineiden kunnosta. Sammuttimet tulee tarkistaa määräajoin. Erilaiset sammuttimet soveltuvat erilaisten palojen sammuttamiseen.

Vesi sammuttaa hyvin palavia kiinteitä materiaaleja. Vettä on karjasuojissa yleensä hyvin saatavissa. Pidä vesiletku ja/tai palosanko ulottuvilla. Myös vanhanajan sankoruisku on edelleen hyvä alkusammutusväline. Muista, että vesi ei sovi sähköpalojen sammuttamiseen.

Jauhesammutin sopii useimpien palojen sammuttamiseen, myös sähkölaitepalojen. Opettele käyttämään sammutinta. Sammutinjauhe kohdistetaan noin 2,5 metrin etäisyydeltä liekkien juureen, palavaan materiaaliin. Liian läheltä tai erittäin kevyttä ja hienojakoista materiaalia, sammutettaessa jauheen purkautumispaine saattaa levittää paloa. 6 kg:n sammutin tyhjenee alle 20 sekunnissa.

Hanki karjasuojaan kaksi 6 kg:n (27 A 144 B-C), mieluummin 12 kg:n (43 A 183 C) jauhesammutinta. Sijoita yksi sammutin on siten, että se on saatavissa käyttöön ovesta sisään tultaessa ja toinen siten, että se on saatavilla nopeasti käsiin työskenneltäessä karjasuojassa.

6. Harjoittele toimimista tulipalon varalta

Paikalliselle palokunnalle voi ehdottaa yhteisiä pelastusharjoituksia. Usein palokunnat suhtautuvat tällaisiin myönteisesti. Vaikka eläimet olisivat tottuneita ulkoilijoita, voi evakuoiminen olla tositilanteessa yllättävän vaikeaa, kun tulipalo, vieraat ihmiset ja mahdollisesti vieras poistumistie pelottavat eläimiä.

7. Perehdytä myös muut perheenjäsenet sekä mahdolliset työntekijät ja lomittajat turvallisuusohjeisiin

Karjasuojan pohjapiirros, josta ilmenevät poistumistiet, vesipisteet ja alkusammutuskaluston sijainti.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja