19.08.14

Syysrapsilla vauhdikas taimettuminen Ruukissa

Heinäkuun puolivälissä MTT Ruukissa perustettiin uusi Pioneer Maximus 06 -lajikkeen syysrapsikoe, jossa kokeillaan myös lietelannan soveltuvuutta syyslannoituksessa.

Heinäkuun 15. päivänä 2014 MTT Ruukissa perustettiin uusi Pioneer Maximus 06 -lajikkeen syysrapsikoe, jossa kokeillaan myös lietelannan soveltuvuutta syyslannoituksessa. Uudessa kokeessa typpilannoitustasoksi valittiin 50 kg/ha, jolla ennakoitiin jo mahdollista tulevaa suurinta sallittua syysrapsin lannoitusmäärää.
Lannoitusvaihtoehtoina käytössä olivat lietelanta, lietelanta + väkilannoite ja pelkkä väkilannoite. Jokainen näistä lannoituksista antaa tavoitellun 50 kg N/ha sekä saman fosfori -ja kaliummäärän.

Ensimmäisen kasvukuukauden (15.7 - 15.8.) aikana on Ruukissa satanut runsaasti eli 117,7 mm ja lämpösummaa kertynyt 453 astetta, joka vastaa koko syyskasvulle tarvittavaa lämpömäärää.
Edulliset sääolot ovatkin vauhdittaneet syysrapsin todella nopeaan kasvuun. Pelkässä väkilannoiteruudussa on paikoitellen jopa 13 kasvulehteä/kasvi. Väkilanta + lietelanta -ruutu on vähän maltillisempi. Siellä on noin 10 kasvulehteä/kasvi. Pelkällä lietelantaruudulla on noin 8 kasvulehteä/kasvi, ja tässä myös syysrapsien lehtien väri on edellisiä vaaleampi.

Pelkkä väkilannoitusruutu on todella kovassa kasvussa, Kasvustosta löytyi jopa 13 lehden taimia. Joskin viimeksi kehittyneet lehdet ovat vielä kooltaan pieniä.
MTT:n Ruukin tutkimusasemapäivää vietettiin 5.8. Viljelijöitä oli hyvin paikalla ja erityisesti kesällä 2013 kylvetty syysrapsi kiinnosti kovasti. Kuvassa MTT:n tutkimusmestari Kati Mattila ja Bernerin aluepäällikkö Jarmo Ahoihastelevat hyvin haarottunutta syysrapsia, jolla on myös vahva juuristo.

Muutamalla ohralajikkeella on testattu ns. Greening Effect -vaikutusta (vihertymisvaikutus) Proline ja Acanto + Proline valmisteilla. Kasvustoissa on esiintynyt runsaasti verkkolaikkua ja tautikäsittelyistä tullaan saamaan merkittävää sadonlisää.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja