01.07.14

Öljykasveilla pahkahomeriski on nyt suuri

Pahkahome voi aiheuttaa rypsillä ja rapsilla huomattavia satotappioita sadekesinä.

Pahkahome voi aiheuttaa rypsillä ja rapsilla huomattavia satotappioita sadekesinä. Taudin vaivaamilla pelloilla sato jää helposti puoleen normaalista. Lakoutuneet kasvustot voivat tuhoutua jopa puintikelvottomiksi. Pahkahometta esiintyy koko maassa, mutta tautiriski on suurin alueilla, joilla on viljelty öljykasveja jo pitkään.
Tautioireet näkyvät kasvustoissa vasta 3-4 viikkoa kukinnan jälkeen. Kasvien varsiin, lehtihankoihin ja sivuversoihin muodostuu aluksi vetisiä laikkuja. Myöhemmin kasvi muuttuu vaaleanharmaaksi, lopuksi ruskettuu. Taudinaiheuttajan tunnistaa vielä

varmemmin varren sisässä olevista pahkoista. Syksyllä pahkat pääosin putoavat maahan.

Epidemia saa alkunsa maahan varisseista pahkoista. Alkukesällä maan pysyessä jatkuvasti kosteana 2-3 viikon ajan ennen kukintaa, pahkoista muodostuu kotelomaljoja, jonka pinnalla tautia levittämät itiöt syntyvät.. Yksi pahka voi tuottaa useita kotelomaljoja. Kun itiöt ovat kypsiä, kotelomaljassa oleva laukaisumekanismi sinkoaa ne ilmaan, myös tuulen kuljetettavaksi jopa usean kilometrin päähän.
Rypsin ja rapsin haaroihin ja lehtihankoihin tarttuneet kukkien terälehdet tarjoavat pahkahomeen itiölle hyvän kasvualustan. Tästä sienirihmasto pääsee leviämään ja iskeytymään kasviin.

Hyvän torjuntatuloksen edellytys on, että ruiskutus ajoitetaan oikein. Torjuntakäsittelyllä estetään pahkahomeen itiöiden itäminen verson haaroihin tarttuneissa kuihtuvissa kukkien terälehdissä. Kokeissa on saatu parhaat tehot, kun ruiskutus on tehty täyskukinnan aikaan, jolloin ensimmäiset terälehdet alkavat varista.


Huhtikuussa kylvetyt kevätrapsit ovat aloittaneet kukinnan jo juhannusviikolla. Viileä ja sateinen sää on hidastanut kukinnan etenemistä. Sään lämmetessä kasvustot ovat täydessä kukassa muutamassa päivässä. Koska kukintaa on jatkunut jo varsin pitkään, on nyt paikallaan tehdä pahkahomeentorjuntaruiskutus mieluimmin vähän ennen täyskukintaa kuin täyskukinnan jälkeen. Pahkahomeen torjuntaan on hyväksytty useita valmisteita, joista uusin hyväksyntä on viljoillakin hyväksi todettu Acanto + Prolione -seos. Tänä vuonna tautipaineen ollessa suuri, kannattaa molempia valmisteita käyttää 0,4 l/ha.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja