Olet täällä

Kuivuus leikannut rapsisatoja EU:ssa ja Kanadassa, mikä pitänyt hinnat korkealla

Suomen hintataso nousee ja kylvöala reippaassa kasvussa

Kotimaassa öljykasvien hintataso on jatkanut nousuaan. Rypsin ja rapsin spot-hinnat ovat nyt (8.9.) 533–555 €/tn paikkeilla. Vuodenvaihteen toimitusten hinnat ovat tasolla 539–561 €/tonni. Kuukauden takaisesta hinnat ovat nousseet lähes 50 €/tonni. 

Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennakollinen arvio (23.8.) rypsin ja rapsin yhteenlasketusta sadosta on 46 milj. kiloa. Kasvua viime vuoteen tulisi tällöin peräti 47 prosenttia. Syysöljykasvien kohdalla sato-odotukset olivat vielä kesällä korkealla, mutta kuivuuden takia sadot ovat jääneet odotettua pienemmiksi.

Nyt näyttäisi siltä, että syysrypsiä ja -rapsia on kylvetty ennätyksellisen paljon.

EU-alueen sadoissa merkittävää vaihtelua

Sadot ovat tuottaneet pettymyksiä keskisissä ja pohjoisissa EU-alueen maissa. Saksassa tuotantoennusteita on laskettu merkittävästi. Saksan rapsin tuotannon ennustetaan kuitenkin pysyvän viime kauden tasolla, sillä ala kasvoi edeltävästä vuodesta. Ranskassa sadot sen sijaan ovat ylittäneet odotukset. Tästä huolimatta Ranskan tuotanto ylittää viime kauden vain hienoisesti, sillä korjuuala on viimevuotista pienempi. 

Tšekeissä ja Unkarissa sadot jäävät alle odotusten. Romaniassa ja Bulgariassa sen sijaan on saatu erinomaisia satoja. Baltian maissa, Tanskassa ja Ruotsissa sadot olivat pettymyksiä. Alkukesästä syysrapsikasvustot näyttivät lupaavilta, mutta kesän kuumuus ja kuivuus leikkasivat satoja.  

Kanadan satotappiot heijastuvat maailmanmarkkinoille

Kansainvälinen viljaneuvosto IGC ennustaa maailman rapsin tuotannon laskevan 16 milj. tonniin. Laskua viime vuoteen tulee tällöin kaksi prosenttia. Lasku on seurausta Kanadan kasvustoja piinanneesta kuivuudesta.

Kanadan tuotannon ennustetaan laskevan 14,5 prosentilla viime vuodesta. Kanadan johdolla myös maailman rapsivarastot kutistuvat edelleen. Australiaan sen sijaan povataan 4,5 milj. tonnin ennätyssatoa, joka tarkoittaisi 11,1 prosentin kasvua viime vuodesta.

Niukka tarjonta pitää EU:n hinnat nousussa

EU:n rapsin kokonaissato näyttäisi olevan lähes odotusten mukainen. Ranskalaisen analyytikkotalo Strategie Grainsin ennusteen mukaan EU-alueen rapsin ja auringonkukan tuotanto jää 16,9 milj. tonniin (2020/21: 16,6 milj. tonnia). Arviota on laskettu 0,1 milj. tonnilla viime kuusta. Rapsin ja auringonkukan tarjontatilanne jatkuu Euroopassa tiukkana myös kuluvalla kaudella 2021/22.

Kolmansien maiden tuontien odotetaan laskevan. Erityisesti Kanadasta tuotavat volyymit ovat matalampia. Myös rapsin varastoennusteita on laskettu ja rapsitase on äärimmäisen tiukka, vaikka puristusmäärien ennustetaan laskevan.

EU:n rapsin hinnat ovat maailmanmarkkinoiden johdattelemina nousseet hieman viime kuusta ja niiden ennustetaankin pysyvän historiallisen korkealla. Keskimäärin niiden ennustetaan olevan jopa korkeammalla kuin viime kaudella 2020/21.

Tämänhetkisiin hintoihin kohdistuu kuitenkin myös laskupainetta. Hintojen ennustetaan laskevan, kun EU:n ja Mustanmeren alueen auringonkukan siemenet ja USA:n soijapavut saapuvat maailmanmarkkinoille. Strategie Grainsin arvioiden mukaan laskupotentiaali on 30–40 €/tn, mikäli sääolosuhteet ovat merkittävimmillä tuotantoalueilla normaalit lähiviikkojen aikana.

Rapsin hintanoteeraus NYSE Euronextissä (Matif) 2019-2021

 

Lähde:Vilja-alan yhteistyöryhmä

Kommentit

Samankaltaista sisältöä