Olet täällä

Koloradonkuoriaisen tarkkailu nyt ajankohtaista

Lämmin alkukesä on ollut suotuisa koloradonkuoriaisen kehitykselle, mutta ilmavirtaukset eivät pääsääntöisesti ole olleet kuoriaisten invaasiota suosivia, Evira tiedottaa.

Perunakasvustojen tarkkailu on nyt tärkeää. Voi hyvinkin olla, että kuoriaisia on talvehtinut maassa viime vuosien esiintymäalueilla. Baltiassa ja Venäjällä talvehtineet yksilöt ovat jo nousseet perunakasvustoihin, joten kuoriaisia voi kulkeutua Suomen lähialueilta sopivien ilmavirtauksien mukana eteläiseen ja itäiseen Suomeen.

Havainnoista ilmoitettava päivystysnumeroon

Evira kehottaa soittamaan kaikista koloradonkuoriaisepäilyistä päivystysnumeroon, joka on 040 801 4407 (varmimmin klo 9 - 20, myös viikonloppuisin). Puhelun yhteydessä Evira antaa ohjeet jatkotoimista.

Tarkastuksista ja torjunnasta vastaavat Eviran ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) tarkastajat. Omatoimiseen torjuntaan ei pidä ryhtyä, koska se vaikeuttaa viranomaisten torjuntatoimien onnistumista.

Kuoriaisen tunnistaa mustista pitkittäisraidoista

Perunakasvustosta voi tähän aikaan löytyä aikuisia Aikuinen koloradonkuoriainen. Kuva: Evirakoloradonkuoriaisia ja toukkia. Aikuinen kuoriainen on noin senttimetrin mittainen. Keltaisessa selässä on 10 mustaa pitkittäisraitaa, etuselkä on oranssi ja siinä on mustia pilkkuja.

Munasta vastakuoriutunut toukka on noin 1-2 millimetriä pitkä ja tummahko. Toukat kehittyvät nopeasti ja niiden kuperan selkäosan väri muuttuu pian oranssin-punertavaksi. Koloradonkuoriaisen toukkia. Kuva: EviraPää on musta ja alhaalla kummassakin kyljessä on kaksi riviä mustia pilkkuja. Täysikasvuinen toukka on hieman yli senttimetrin mittainen.

Aikuiset kuoriaiset ja toukat syövät aluksi perunan lehdet reikäisiksi. Varsinaisen tuhotyön tekevät toukat, jotka massoittain esiintyessään syövät lehdet lähes kokonaan. Syödyt perunavarsistot muodostavat kasvustoon helposti havaittavia pesäkkeitä.

 

Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira)

Kommentit

Samankaltaista sisältöä