Tässä ovat kodin vaarallisimmat sähkölaitteet

Kodinkoneet ja vanhan omakotitalon sähköliitännät aiheuttavat yhä useammin vaaratilanteen kotona.

Remote video URL

Vielä muutamia vuosia sitten televisio oli yksi yleisimmistä kodin sähköpalojen aiheuttajista. Nykyään televisio roihahtaa tuleen vain harvoin, sen sijaan kodinkoneet ja vanhan omakotitalon sähköliitännät aiheuttavat yhä useammin vaaratilanteen. Moni säilyttää myös paristoja tietämättään väärin.

Vielä putkitelevision aikaan parisataa ruutua roihahti vuodessa laitteistoon kerääntyneen pölyn takia, nykyään televisiopalot ovat todella harvinaisia. Nyt liedet, valaisimet, silitysraudat, kiukaat, akut ja latauslaitteet sekä vialliset sähköliitännät keikkuvat kodin syttymisherkimpien sähkölaitteiden listan kärjessä, paljastavat LähiTapiolan tilastot.

Sähkölaitteet itsessään ovat turvallisia, mutta niitä käytetään väärin tai vioittuneina:

– Ruuat unohdetaan hellalle, leivänpaahtimeen tungetaan sinne kuulumattomia asioita, jääkaappien taustoja ei imuroida, kuivatetaan sähkökiukaalla pyykkiä tai tehdään itse kyseenalaisia kytkentöjä, listaa LähiTapiolan osastopäällikkö Antti Määttänen yleisimpiä huolimattomuusvirheitä.

Vuodessa tehdään 5 900 rakennuspalon hälytystä, joista sähköpaloja on 2 500. Keskimäärin kymmenen ihmistä kuolee vuosittain sähköstä alkunsa saaneessa tulipalossa.

Rikkinäisistä laitteista ei luovuta

Määttäsen mukaan ihmiset käyttävät turhan pitkään rikkinäisiä laitteita. Esimerkiksi pesukone yleensä aina oireilee ennen lopullista hajoamistaan.

– Jos siitä kuuluu outoa ääntä tai jokin valo vilkkuu, on asia syytä selvittää ja laite korjata ennen suurempaa vahinkoa. Missään tapauksessa pesukonetta ei saa jättää yksin pyörimään, olipa se sitten ehjä tai jo viasta oireileva, Määttänen sanoo.

Tarkista jouluvalot ja säilytä paristot oikein

Näin joulun alla kodit ja pihat täyttyvät valoista. Sähköllä toimivien joulukoristeiden kanssa kannattaa olla tarkkana.

­– Vintiltä kaivetut jouluvalot on hyvä tarkistaa. Ovatko hiiret syöneet johtoja, palavatko kaikki lamput? On myös tärkeää muistaa, että ulos voi laittaa vain ulkokäyttöön tarkoitetut valot.

Loman ajaksi pienkodinkoneiden töpselit kannattaa nyhtää seinästä, jos koti jää tyhjilleen.

– Tiedän esimerkiksi tapauksen, jossa koko koti paloi, kun vedenkeitin oli mennyt päälle perheen ollessa pois kotoa.

Monessa kodissa myös käytetyt paristot lojuvat kaapin pohjalla sikin sokin. Ne voivat aiheuttaa oikosulun ja jopa tulipalon, jos niitä säilytetään väärin.

– Teippaa paristojen päät ja säilytä ne kierrätykseen asti lasipurkissa, Määttänen neuvoo.

Muista nämä kodin sähkölaitteita käyttäessäsi

  • Tarkista, että palovaroittimet toimivat.
  • Suojaa liesi lapsilta ja lemmikeiltä.
  • Älä käytä liettä, jos vireystilasi on laskenut.
  • Aseta valaisimet siten, että ne eivät putoa tai kaadu. Vaihda vilkkuva loisteputki.
  • Kun laitat saunan päälle, varmista, ettei kiukaalla ole mitään palavaa. Älä kuivata pyykkiä kiukaan lähellä.
  • Älä jätä pesu- tai astianpesukonetta päälle, kun poistut kotoa.
  • Korjaa tai uusi sähkölaite, jos siitä kuluu outoa ääntä tai se ei toimi normaalisti. Sulakkeiden palaminen tai palaneen sähkön haju on myös merkki viasta.
  • Hanki kotiin alkusammutusvälineet, kuten sammutuspeite ja sammutin, sillä esimerkiksi isoa, palamaan syttynyttä jääkaappia ei pysty kunnolla sammuttamaan kuin sammuttimella.
  • Jos alkusammutus ei tehoa, sulje ovet ja poistu palavasta huoneistosta.

Paloturvallisuusviikkoa vietetään 22.11.−1.12.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja