Ripeä alkusammutus pelasti miljoonavahingolta

Mattilan tilalla osattiin toimia oikein tiukassa paikassa.

Toimiva palovaroitinjärjestelmä ja kuusi sammutinta nopeasti tyhjennettyinä olivat yhdistelmä, joilla Mattilan tilalla Nurmossa talttui tuli ja vältyttiin suurpalolta.

Jussi Mattilan leppoisa mökki-ilta päättyi äkkiarvaamatta vuonna 2011, kun puolen kilometrin päästä pellon takana sijaitsevalta maatilalta tuli palohälytys puhelimeen. Ihan todesta isäntä ei viestiä heti ottanut vaan laittoi emännän tarkistamaan tilannetta. Pian tuli soitto, joka sai myös isännän lähtemään kiireesti palopaikalle.

Maatilalla syttymispaikaksi osoittautui hakelämpökeskus, jossa kuuma tuhkaruuvi oli sytyttänyt puurakenteisen seinän palamaan. Ennen palokunnan saapumista isäntä ja Pekka-poika tyhjensivät palopesäkkeeseen kuusi sammutinta. Kun palokunta iski kirveensä kytevään seinään, siitä leimahti yli metrin korkuiset liekit. Palokatko esti tulen etenemisen lämpökeskuksen kanssa samassa rakennuksessa sijaitsevaan navettaan, johon savua oli jo ehtinyt päästä.

Esimerkillisen alkusammutksen ansioista vahingot jäivät varsin vähäisiksi eli noin 15 000 euroon. Palon takia jouduttiin rakentamaan yksi uusi seinä ja nokeentuneet kuntosalilaitteet putsattiin. LähiTapiolan riskipäällikkö Juhani Savolainen on arvoinut, että pahimmillaan tapahtumat olisivat voineet johtaa yli miljoonan euron vahinkoon. Kiitoksena esimerkillisestä toiminnasta LähiTapiola muisti Mattiloita turvallisuuspalkinnolla vuonna 2013.

Päävirtakytkin käden ulottuvilla

Mattilan tilalla turvallisuuteen panostamista pidetään itsestään selvänä asiana. Elotecin palohälytinjärjestelmä suojaa koko tilaa aina pajasta tupaan saakka. Hälyttimien hankintaan innostuttiin, kun serkkupoika hankki ensin sellaisen. Ostopäätökseen vaikutti myös naapurissa riehunut navettapalo, joka vei kaiken.

”Pidimme aluksi hälytinlaitteiston hintaa korkeana, mutta kustannukset ovat laskeneet. Hankintaa auttoi myös koneen vuokraaminen, jolloin investointi jäi pienemmäksi. Hälytinjärjestelmä huolletaan vuosittain. Kun tilalla työskentee useita henkilöitä, tulee sisäisestä koulutuksesta pitää huoli. Näin vältytään turhilta hälyytyksiltä”, Jussi kertoo.

Palohälyttimen lisäksi Mattilan tilalla on panostettu traktoreiden päävirtakytkimiin. Sellainen löytyy jokaisesta koneesta ja Pekka asentaa sellaisen lähes jokaiseen huoltamaansa vieraan traktoriin. Tärkeintä päävirtakytkimen käytössä on Mattiloiden kokemuksen mukaan sen sijainti. Sen tulee olle käden ulottuvilla niin, että sen käytöstä tulee tapa.

Mattiloiden mielestä maatiloilla otetaan monesti turhia riskejä, kun luotetaan liikaa omaan osaamiseen. Turvallisuus syntyy pienistä asioista kuten kuulosuojaimista ja suojalaseista.

Maitotiliä paikataan pajalla ja latuhöylällä

”Meillä on parsinavetassa 50 korkeatuottoista lypsävää. Hiljattain valmistui nuorelle karjalle helppohoitoinen pihatto, joka rakentui ominvoimin edullisesti. Nyt systeemit alkavat olla kunnossa. Teemme pieniä parannuksia, joilla voidaan helpottaa työtä. Maatilayhtymää pyritään kehittämän jatkuvasti, mutta suuriin investointeihin ei ole lähdetty, koska maidontuotannon nykytila mietityttää. Viime vuonna maitotilimme pieneni 30 000 euroa”, Jussi Mattila kertoo.

Maidontuotannon lisäksi tilalla on monenlaista yritystoimintaa. Jussi hoitaa alueen latuverkostoa, jota on vedettäväksi 160 kilometriä. Tämä on mieluisaa hommaa innokkaalle hiihtomiehelle. Nuoren isännän vastuulla on alueen jäiden hoito. Urheilualueiden kunnossapidon lisäksi tila saa lisäansioita koneurakoinnista ja maatalouskoneiden korjauksesta.

Teksti ja kuvat: Katariina Anttila

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja