Metsähakkeelle on myös lähivuosina kysyntää
Luonnonvarakeskuksen mukaan metsähake on myös lähivuosina merkittävä energianlähde kotimaisessa energiantuotannossa.
Luonnonvarakeskuksen mukaan metsähake on myös lähivuosina merkittävä energianlähde kotimaisessa energiantuotannossa.
Hakkuun jälkeen talousmetsiin istutetaan tai kylvetään eniten mäntyä.
Pellervon taloustutkimus PTT:n mukaan kuolinpesien päätöksentekoa voidaan tukea esimerkiksi huomioimalla omistajien erilaiset tavoitteet paremmin heille tarjottavissa palveluissa sekä ta
Metsäteollisuuden puun tarve kasvaa tänä ja ensi vuonna, mikä pitää kotimaisen puun kysynnän vahvana.
Luonnonvarakeskus arvioi talousmetsien merkityksen ratkaisevaksi metsälajiston turvaamisessa. Se esittää keinoja parantaa talousmetsien ekologista kestävyyttä ja monimuotoisuutta.
Farmitin kysely maatalous- ja koneyrittäjille on nyt avattu. Kyselyssä kartoitamme maatalousyrittäjien tulevaisuuden suunnitelmia investointien ja hankintojen suhteen.
Maanmittauslaitoksen ja Helsingin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan puiden kasvukauden aloituksessa on merkittäviä yksilöllisiä eroja.
Suomen kartoitetuista yksityisteistä hyväkuntoisia on noin 40 prosenttia, tyydyttäviä 27 prosenttia ja huonokuntoisia 33 prosenttia. Korjausvelkaa on noin 1,3 miljardia euroa.
Luonnonvarakeskuksen mukaan villisikakannan pieneminen on pysähtynyt Suomessa. Tammikuussa 2025 kannan keskimääräinen koko oli sen arviolta noin 2 500 villisikaa.
Viime vuonna yksityiset metsänomistajat hakivat ennätyksellisen paljon metsätalouden tukea metsien terveyslannoitukseen.