Tervetuloa tutustumaan kuminan lajikekokeisiin sekä öljyhampun ja korianterin demoruutuihin!
Erikoiskasvien osaajat Trans Farm ja Caraway Finland järjestävät yhteistyössä erikoiskasviteemaiset pellonpiennarpäivät 18.6. Jurvassa ja 26.6. Iitissä.
Erikoiskasvien osaajat Trans Farm ja Caraway Finland järjestävät yhteistyössä erikoiskasviteemaiset pellonpiennarpäivät 18.6. Jurvassa ja 26.6. Iitissä.
Kaikkien tarrojen toimittaminen määräpäivään 18.6. mennessä on öljyhampun tuen maksamisen peruste. Myöhästynyt palautus evää tuen maksun.
Milbeknock®-valmisteelle on myönnetty hätälupa mansikka- ja vihannespunkkien torjuntaan mansikalta avomaalla, tunnelissa ja kasvihuoneessa; vihannespunkkien torjuntaan vadelmalta avomaalla, tunneli
Kesän tapahtumia lyödään kovaa vauhtia lukkoon. Tule kesäkuussa pellonpientareelle tutustumaan erikoiskasveihin!
Puutarhatuotteiden varastointitukea arvioidaan Etelä-Suomessa maksettavan vuodelta 2023 yhteensä noin 1,36 miljoonaa euroa.
Lämpimät säät vauhdittavat kevään etenemistä hurjaa vauhtia. Kevään ensimmäisenä kasvuun lähtijänä kumina alkaa pilkottamaan jo läpi lumen ja jään - siellä missä vielä on lunta ja jäätä.
Vielä ehdit mukaan linjoille torstain Hamppuwebinaariin, kun ilmoittaudut tänään keskiviikkona.
Lauantaina 16.3. kokoontui Oitin Hampputehtaalle Markkinapäivään huomattava määrä alan toimijoita.
Miksi tarjoamme öljyhampun viljelysopimuksia? Siksi, että tiedämme, että suomalaiselle öljyhampulle on erittäin kova kysyntä sekä kotimaassa että maailmalla.
Kevään eteneminen pistää vauhtia viljelysuunnitelmien tekoon. Se näkyy sopimusviljelyttäjän toimistolla puhelinliikenteen vilkastumisena.