Kasvitaudit lisääntyvät viljakasvustoissa
Ennen kasvustojen tuleentumista on hyvä käydä tarkkailemassa ja kirjaamassa ylös lohkojen kasvitautitilanne. Samalla voi arvioida valittujen kasvinsuojeluun liittyvien toimenpiteiden tulosta.
Ennen kasvustojen tuleentumista on hyvä käydä tarkkailemassa ja kirjaamassa ylös lohkojen kasvitautitilanne. Samalla voi arvioida valittujen kasvinsuojeluun liittyvien toimenpiteiden tulosta.
Ukrainan sota ja kuivuushuolet ovat pitäneet viljamarkkinaa heilahtelevana, mutta viime viikkoina viljan hintataso on ollut melko tasainen.
Parhaillaan vallitseva, lämmin ja kostea sää lisää viljan punahomeen riskiä.
Raisiolaiset löydät osastolta B24. Tervetuloa!
Kevätvehnän alalehdillä on havaittu härmää.
Viljakasvustoissa on havaittu paikoin tuomikirvoja sekä runsaasti myös kaskaita. Paikoin esiintyy myös halmekeilapääludetta ja viljakukkoja.
Kasvukausi on lähtenyt liikkeelle hyvissä olosuhteissa. Syysviljelykasvien talvehtiminen onnistui nyt selvästi viime vuotta paremmin ja sekä vehnä- että ruiskasvustot vaikuttavat oikein hyviltä.
Kasvukauden alku lähenee nopeasti. Raisio tekee sopimuksia tärkeimmistä myllyviljoista edelleen.
Örrin tilalla Perniön Lapparlan kylässä viljeltiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa uutta Tilasiemenen Linnea-kevätvehnää.
Tooler on ollut käytössä Kauhajoella sijaitsevalla tilalla jo vuosia ja on tuottanut yhdessä seoskumppanin kanssa hyviä tuloksia kestorikkoja vastaan.