Kuinka viljan toksiiniriskiä voi pienentää tulevalla kaudella?
Viime kesän hankala viljan toksiinitilanne lisää punahomeen riskiä tänä vuonna. Uuden sadon hometoksiinien riskiä voi VYR:in mukaan pyrkiä vähentämään hyvillä viljelymenetelmillä.
Viime kesän hankala viljan toksiinitilanne lisää punahomeen riskiä tänä vuonna. Uuden sadon hometoksiinien riskiä voi VYR:in mukaan pyrkiä vähentämään hyvillä viljelymenetelmillä.
Elintarviketurvallisuuteen vaikuttavat ja siitä ovat vastuussa kaikki ruokaketjun toimijat. Viime kädessä kuitenkin elintarvikkeen valmistaja vastaa tuotteen laadusta ja turvallisuudesta.
Sateinen ja kostea heinäkuu on lisännyt viljan punahometta ja näkyviä oireita on tavattu kaikilla viljoilla.
Viime kesän punahometilanne viljassa oli paha muutaman rauhallisen vuoden jälkeen, ja se tarkoittaa lisääntynyttä tautiriskiä myös tälle vuodelle.
T-2+HT-2 ei ole kiinalaisen sähköauton malli. Ehei. Eikä se ole uusin covid variantti. No mikä sitten? Mystisyydestä huolimatta kirjainyhdistelmä kannattaa painaa mieleen.