Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen (SjT) uusien tilojen avajaisissa ja avajaisseminaarissa kuultiin jalostavan teollisuuden puheenvuoroja sekä ajankohtaista tietoa sokerijuurikkaan tutkimuksesta. Paikalle oli saapunut runsaasti viljelijöitä, sokeria jalostavan teollisuuden edustajia ja yhteistyökumppaneita aina Saksasta saakka. Esityksissä esille nousivat satotason nostamisen mahdollisuudet, viljelykierron merkitys, ankeroista kestävät lajikkeet sekä sokerijuurikkaan viljelyn tulevaisuudet näkymät.

Satotasojen nostoon vielä varaa

Professori Bernward Märländer Göttingenin yliopistosta kertoi, että Euroopassa sokerijuurikkaan keskisato on nyt noin 60 tonnia hehtaarilta ja Suomessa ollaan päästy noin 40 tonnin keskisatoon hehtaarilta. Märländerin mukaan tutkimuksissa on todettu, että mitä suurempi on juurikkaan juurisato, sitä matalampi on sadon sokeripitoisuus.

Sokerisatojen kehitys kiihtyy ja tämän uskotaan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Märländerin mukaan satotasojen nousu on puoliksi selitettävissä lajikekehityksellä ja puoliksi viljelytoimenpiteillä ja ilmastolla. ”Jalostustyön tuloksena leike on muuttunut sokeriksi”, professori Märländer kertoi.

Kun Saksassa on verrattu valkosokerin keskisatoja siilossa lajikekokeiden satotasoihin, on niiden välillä noin 20 prosentin ero. Tässä olisikin Märländerin mukaan käytettävissä vielä paljon potentiaalia ennen kuin biologinen maksimi on saavutettu. ”Nyt sokerista saadaan talteen noin 75 prosenttia, mutta biologista maksimia on jo alettu ottamaan kiinni.”

Yksittäinen esimerkki kokonaissokerisadon kasvattamiseksi, on jättää tehtaalle toimitettava sokerijuurikas listimättä. Märländerin mukaan tällöin kokeissa on saatu noin kolme prosenttia enemmän sokeria. Tosin mukana tulee myös ylimääräistä ainesta, joten hyöty ei välttämättä ole suoraan havaittavissa. Satotasoihin pystytään vaikuttamaan myös tehokkaalla viljelykierrolla. Saksassa juurikasta ei kylvetä heti juurikkaan jälkeen, koska silloin sadossa nähdään iso alenema.

Juurikas tarvitsee lämpimän, aikaisen kevään, melko vaatimattoman kesän ja lämpimän syksyn. Mitä lämpimämpää on, sitä enemmän juurikkaan lehdet kasvavat ja toisaalta juuren kasvu pysähtyy noin 17 asteen keskimääräisessä lämpötilassa. Suomessa on Märländerin mukaan juuri sopiva kesä, mutta kylmä kevät on ongelma kylvöjen suhteen. Märlanderin mukaan Suomessa onkin tärkeätä keskittyä kevääseen, mahdollisimman aikaiseen kylvöön ja kylvöjen onnistumiseen.

Märländerin esittelemän saksalaisen tutkimuksen mukaan aikaisempi kylvönaika ja renkaiden alhaisemmat ilmanpaineet ovat yhtenä tekijänä selittämässä joidenkin tilojen korkeampia satotasoja. Keskivertaisiin satoihin yltävät viljelijät kylvivät keskimäärin noin viisi vuorokautta myöhemmin kuin parhaimpiin satoihin yltäneet tilat. Kun renkaissa on kovemmat paineet osuessaan riviin, niin taimet ja maan rakenne kärsivät. Maan tiivistyminen vaikuttaa veden imeytymiskykyyn; tutkimuksissa parhaimmilla tiloilla imeytyi 51 mm sadetta päivässä ja huonoimmilla noin 30 milliä päivässä. ”Toisaalta, jos viljelijä huolehtii rengaspaineista, tekee hän todennäköisesti jo muutkin asiat kunnolla”, tilaisuudessa todettiin.

Ankeroista kestävillä lajikkeilla vähemmän satomenetyksiä

Nordzucker -konsernin viljelyneuvonnasta vastaavan tohtori Andreas Windtin mukaan satotason korottamiseksi on kiinnitettävä huomiota erityisesti viljelykiertoon, ankeroistilanteeseen, maan rakenteeseen, lajikevalintaan, lannoitukseen sekä korjuutappioiden minimointiin. Windt totesi ankeroisten olevan monessa maassa ongelma.

”Ankeroiset ovat roudasta huolimatta ongelma myös Suomessa”, Windt painottaa. Windtin mukaan mitä myöhäisemmäksi kylvö jää, sitä suurempi ankeroisongelma on. Viljelykokeissa on todettu, että viiden vuoden viljelyvälillä saadaan ankeroisten määrään noin
95 prosentin vähennys. Saksassa ankeroista kestävien
lajikkeiden käyttöön on tullut kymmenessa vuodessa noin
40 prosentin nousu, kun taas Suomessa nousua on noin
kuusi prosenttia. Windt perääkin suomalaisilta viljelijöiltä,
miksi näitä lajikkeita käytetään Suomessa niin vähän.
”Ankeroista kestävillä lajikkeillakin satomenetyksiä tulee,
mutta huomattavasti vähemmän kuin tavanomaisia lajikkeita
käytettäessä.”

Keskustelussa tuli ilmi, että tuottajien mukaan esteenä ankeroista kestävien lajikkeiden käytölle ovat liian suppea lajikevalikoima sekä hinta. Hintaa ei teollisuuden edustajat syyksi hyväksyneet: ”Jos satoa saa kestävää lajiketta käyttämällä kaksi tonnia satoa lisää, joista toinen tonni menee kalliimpiin siemenkustannuksiin, jäädään silti plussan puolelle.” Keskustelussa todettiin myös,
että ankeroista kestävät lajikkeet saattavat lisätä ankeroisten määrää maaperässä. Windtin mukaan nyt tutkitaan myös lajikkeita, jotka vähentäisivät ankeroisten määrää maassa, mutta niiden kohdalla satotaso jää vielä liian alhaiseksi.

Windt kehotti viljelijöitä kiinnittämään huomiota myös kasvien mikroravinteiden saantiin. ”Puuttuva ravinne on kasvua rajoittava.” Toisaalta ravinteita ei välttämättä pellosta puutu, mutta ravinteiden otto on jostain syystä häiriintynyt esimerkiksi ankeroisten vuoksi.

Nostotappioiden ehkäisyyn kannattaa Windtin mukaan panostaa. Keväällä on huolehdittava, että taimettuminen olisi mahdollisimman tasaista, lajikkeita ei sekoiteta, ei kylvetä päisteitä eikä tehdä mutkia kylvöön. Syksyllä listitään mahdollisimman vähän, poistetaan esteet peltojen reunoilta, ei pudoteta juurikkaita aumoihin korkealta ja muistetaan jutella urakoitsijan kanssa ennen juurikkaannostoa ei vasta sen jälkeen. Sadon laatua kannattaa myös tarkkailla koko noston ajan.