26.07.21

Syysöljykasvien ja -viljojen kylvö pian käsillä - Huomioi etanat ja kahukärpäset

Kahukärpäshavaintoja on tehty tänä vuonna paljon jo kevätviljoilla ja etanat lähtevät liikkeelle, kun kasvustojen kosteus lisääntyy.

Huomioi syyskylvöjen etanariski

Syksyn tullen kasvustojen kosteus kasvaa ja etanat lähtevät liikkeelle. Etanariski on huomioitava etenkin uusia syysöljykasvi- ja syysviljalohkoja perustettaessa ainakin kosteammilla paikoilla. Syysmuotoisten kasvien kylvöä on syytä välttää lohkolle, jossa etanariski on suuri. Tarkkailua voi tehdä ns. etana-ansoilla levittämällä kasvustoon märän säkin tai laudan alle lesettä ja tarkastamalla ansan aamuisin. Kyntö on tehokas etanoiden torjuntakeino. Kemiallinen torjunta on mahdollista rautafosfaatti-valmisteilla.

Uusilla syysöljykasvilohkoilla on syytä tarkkailla myös kirppojen, kaalikoin ja erityisesti rapsipistiäistoukkien esiintymistä.

Varaudu kahukärpästarkkailuun syysviljakylvöksillä

Kahukärpäset aiheuttivat tänä kesänä vioituksia poikkeuksellisesti kevätviljoilla. Niistä on suurella todennäköisyydellä haittaa myös uusilla syysviljalohkoilla. Tarkkailu onkin syytä aloittaa heti syysviljan kylvön jälkeen. Torjunta kohdistetaan aikuisiin kahukärpäsiin ennen munintaa. Mahdollinen torjunta on tehtävä jo viljan ollessa 1,5-2 -lehtiasteella.

Kaskaita on ollut tänäkin kesänä runsaasti. Viirukaskaan esiintymistä on syytä tarkkailla kahukärpässeurannan yhteydessä etenkin niillä alueilla, joilla on aiemmin ollut vehnän kääpiökasvuvirusta (WDV).

Viirukaskaita (Kuva: Erja Huusela)

Lähde: Luonnonvarakeskus (Luke) Maatalousinfo

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja