02.05.13

Tulvavahinkojen korvaaminen

Viime päivinä nopea säiden lämpeneminen ja vesisateet ovat aiheuttaneet kevättulvia. Suomen ympäristökeskus SYKE julkaisee päivittäin vesistöennusteet, josta tilannetta voi seurata kotiseudulla.

Viime päivinä nopea säiden lämpeneminen ja vesisateet ovat aiheuttaneet kevättulvia. Suomen ympäristökeskus SYKE julkaisee päivittäin vesistöennusteet, josta tilannetta voi seurata kotiseudulla. Ennusteet on katsottavissa osoitteessa www.ymparisto.fi/vesistoennusteet. SYKE:n sivulta saa myös ohjeita tulviin varautumisesta. Tulviin varautumiseen saa ohjeita myös Finanssialan Keskusliiton Varaudu tulvaan -tarkistuslistalta. Osa vinkeistä kertoo etukäteisvarautumisesta, osa toimintaohjeista tulvan aikana.

Valtio korvaa vielä tämän vuoden loppuun asti poikkeuksellisia tulvavahinkoja

Tulvavahinkolain mukaista korvausta on haettava kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta heti vahingon tapahduttua tai viimeistään kuukauden kuluessa tulvan päättymisestä.

Joissain tilanteissa asiakas voi vakuutuskorvauksen lisäksi saada korvausta myös valtiolta. Tässäkin tapauksessa asiakkaiden pitää hakea korvausta valtiolta säädetyssä ajassa.

LähiTapiolan tulvavakuutus voimassa tämän vuoden alusta lähtien

Tulvaturva sisältyy automaattisesti seuraaviin vakuutuksiin, joissa on perus- tai laajan turvan vakuutus tai luonnonilmiövakuutus:

  • Lähivakuutuksen Kotivakuutus
  • Farmi-maatilan vakuutus ja kiinteistövakuutus
  • Tapiolan Kodin vakuutus
  • Agro-vakuutus ja kiinteistövakuutus

Jokavuotiset kevättulvat eivät kuitenkaan ole automaattisesti tulvaturvan piirissä, sillä korvaaminen edellyttää, että vedenpinnan nousu on ollut poikkeuksellista. Merenpinnan tai vedenpinnan nousu on poikkeuksellista, jos sen esiintymistodennäköisyys on kerran 50 vuodessa tai harvemmin.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja