17.04.14

Varainhoitaja, joka ymmärtää maanviljelijän arkea

Maatilayrittäjien sijoitustarpeet vaihtelevat muun muassa investointien ajankohdista riippuen. Jos suurimmat investoinnit on jo tehty, eikä lähitulevaisuudessa ole vastaavia odotettavissa, saattaa sijoittaminen olla ajankohtainen haaste. Sijoitustoiminta vaatii nykyään aikaa, ammattitaitoa ja aktiivisuutta, joten näissä asioissa kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen.

Maatilayrittäjien sijoitustarpeet vaihtelevat muun muassa investointien ajankohdista riippuen. Jos suurimmat investoinnit on jo tehty, eikä lähitulevaisuudessa ole vastaavia odotettavissa, saattaa sijoittaminen olla ajankohtainen haaste. Sijoitustoiminta vaatii nykyään aikaa, ammattitaitoa ja aktiivisuutta, joten näissä asioissa kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen.

LähiTapiola Private Bankingissä asiakasvarainhoitajana työskentelevä Marko Kahelin Kuopiosta puhuu maatilojen varainhoidosta molempien alojen vahvana osaajana. Maatilalta kotoisin oleva Kahelin työskentelee isänsä omistamalla viljatilalla niin kylvö- kuin puintiaikaan. Tilalla viljellään ohraa, kauraa ja rypsiä 50 hehtaarin alalla. Jo ennen kouluikää traktoria ajamaan oppinut Kahelin kertoo nauttivansa maanviljelyn tuomasta vaihtelusta sekä siitä, että peltotöissä näkee oman kätensä jäljen. Toki varainhoidon ammattilainenkin pääsee nauttimaan saavutuksestaan, kun asiakas on tyytyväinen saamaansa palveluun.

Nykyaikaiset maatilat ovat yrityksiä, joilla on omat erityispiirteensä. Yksi tällainen piirre on se, että maatilalla tehtävät investoinnit esimerkiksi tuotantorakennuksiin tai konekalustoon ovat yleensä isoja.

– Toinen leimaa antava piirre on se, että ajankäyttö tuo omat haasteensa maatilayrittäjän varallisuuden omatoimiselle hoitamiselle. Jotta esimerkiksi osakemarkkinoiden nopeisiin muutoksiin pystyy reagoimaan riittävän ripeästi, olisi istuttava koneen ääressä päivittäin. Maanviljelijöille sulanmaan aika on todella kiireistä, eikä sijoittamiselle välttämättä löydy riittävästi aikaa. Ammattikunnalle ominainen piirre on myös se, että tulovirta jakaantuu hyvin epätasaisesti vuodelle, Kahelin kertoo.

Kaikki lähtee tavoitteista

Jos taloudenhoito ammattilaisen avustamana kiinnostaa, kannattaa käydä keskustelemassa aiheesta LähiTapiolassa. Tapaamisesta saa varmasti uusia ajatuksia ja näkökantoja varallisuuden tehokkaampaan hoitamiseen.

Kun Marko Kahelinin puheille tulee sijoittamisesta kiinnostunut asiakas, aloitetaan asioiden läpikäyminen perusteellisesta kartoituksesta. On tärkeää tietää asiakkaan tämän hetkinen elämäntilanne, sijoitusten nykyhetki sekä se, mitä asiakas sijoittamiselta todella haluaa. Lisäksi kartoituksessa otetaan huomioon myös mahdolliset muut tarpeet esimerkiksi verotuksen tehostamiseen tai lain­opilliseen neuvontaan liittyen. Tapaamisessa mietitään, mitkä LähiTapiolan sijoittamisen palvelut vastaisivat asiakaan tavoitteisiin ja miten sijoitusten nykyhetkeen saataisiin parannusta.

LähiTapiolan Private Banking varainhoidon palvelu on kasvanut voimakkaasti viime vuosien aikana. Muuan muassa monet maatilat ovat nähneet palvelun erinomaisena ratkaisuna itselleen, koska palvelussa varainhoitaja seuraa markkinoita aktiivisesti ja tarvittaessa tekee salkkuihin markkinaliikkeiden vaatimat muutokset. Tämä on eräs helpotus maatilayrittäjän ajankäytön haasteisiin, jolloin hän pystyy keskittymään täysillä maatilan töihin, eikä hänen tarvitse kiireen keskellä huolehtia sijoitusten tilanteesta. Private Banking asiakkaiden tyytyväisyyttä palveluun mitataan vuosittain tehtävällä asiakastyytyväisyyskyselyllä ja vuoden 2012 tuloksien perusteella 92 prosenttia asiakkaistamme olisi valmis suosittelemaan palvelua.

Varoja eri tarpeisiin

Kuten kaikkien yrittäjien, kannattaa myös maatilayrittäjien jaksottaa varallisuus. Jaksotuksessa mietitään sitä, paljonko varoja tarvitaan eri aikajänteillä. Nopeasti irrotettavaa käyttövaraa olisi hyvä olla muutama 10 000 euroa, joka kannattaa sijoittaa riskittömästi esimerkiksi säästötilille.

Yhdestä kolmeen vuoteen tehtäville sijoituksille etsitään matalariskinen vaihtoehto, kuten esimerkiksi määräaikaistalletus tai korkorahasto. Näin pääomaa voidaan kartuttaa esimerkiksi suurempaa investointia silmällä pitäen. Jos varallisuutta on mahdollista sitoa pidemmäksi ajaksi, kannattaa harkita esimerkiksi varainhoidon ratkaisuja. Lisäksi pidempiaikaisille varoille voi hyvin soveltua LähiTapiolan syksyllä markkinoille tuoma Asuntosijoitus Prime -tuote, jonka kautta asiakas pääse vaivattomasti mukaan asuntosijoittamisen markkinoille.

– Monelle maatilalle metsä on myös pankki, josta saadaan tarvittaessa rahoitusta investointeihin. Kun metsäkaupasta tulee kerralla suurempi rahavirta, jolle ei ole välitöntä käyttötarkoitusta, kannattaa myös silloin ottaa yhteyttä varainhoidon ammattilaiseen. Moni maatilayrittäjä on kokenut LähiTapiola Private Bankingin palvelun omakseen.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja