23.03.17

Viljelijätukia maksettiin viime vuonna 1,9 miljardia euroa

Tukea sai noin 55 000 maatilaa.

Viljelijätukien yhteenlaskettu summa vuonna 2016 oli noin 1,9 miljardia euroa. Maatalouden ja maaseudun tuet olivat kaiken kaikkiaan noin kaksi miljardia euroa (2,035). EU-tukia maksettiin vuonna 2016 noin 890,2 miljoonaa ja kansallisia tukia 1 145 miljoonaa euroa.

Viljelijätukien summa oli noin 300 miljoonaa euroa suurempi kuin vuonna 2015. Tämä johtui siitä, että osa vuoden 2015 tuista siirtyi maksettavaksi vuoden 2016 alkupuoliskolla. Lisäksi loppuvuonna maksettiin ennakkoja vuonna 2016 haetuista tuista. Joulukuun loppuun mennessä oli maksettu noin 88 prosenttia vuonna 2016 haetuista viljelijätuista. Kaikki vuonna 2016 haetut EU:n kokonaan rahoittamat viljelijätuet on EU-säädösten mukaan maksettava kesäkuun 2017 loppuun mennessä.

Tuensaajia oli viime vuonna yhteensä 60 656 (2015: 64 200). Määrästä oli maatiloja 55 445 (2015: 57 937). Maakunnista suurimmat tuensaajat vuonna 2016 olivat: Varsinais-Suomi (242 miljoonaa), Etelä-Pohjanmaa (234 miljoonaa) ja Pohjois-Pohjanmaa (221 miljoonaa).

Suomen valtiontalouden ja EU:n välisistä rahavirroista maataloustuki ja maaseudun kehittämistuki muodostavat merkittävän osan. Niiden osuus oli noin 75 prosenttia Suomen saamasta EU-rahoituksesta.

Lähde: Mavi

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja