Olet täällä

ETL: Vahva kysyntä kotimaassa tukee elintarviketeollisuuden suhdannetta

Elintarvikeyritykset ennakoivat suhdanteisiinsa hienoista paranemista tuleville kuukausille, Elintarviketeollisuusliitto ETL tiedottaa. Elinkeinoelämän tuoreessa Suhdannebarometrissa alan näkymiä luonnehditaan hivenen paremmiksi kuin teollisuudessa keskimäärin.

Elintarviketeollisuuden odotuksia kuvaava saldoluku oli heinäkuussa +1, kun lukema teollisuudessa keskimäärin painui -10:een. Saldoluku saadaan vähentämällä myönteistä kehitystä kuvanneiden osuudesta kielteistä kehitystä kuvanneiden osuus.

Vaikka suhdannevaihtelut eivät elintarviketeollisuudessa ole tyypillisesti yhtä jyrkkiä kuin monella muulla teollisuuden alalla, maailmantalouden epävarmuudet vaikuttavat myös ruoka- ja juomayritysten kysyntänäkymiin.

"Elintarvikkeet esimerkiksi nousevat nykyisin yhä helpommin kauppapoliittisten kiistojen kohteiksi. Euroopassa, joka on suomalaiselle elintarviketeollisuudelle suurin ja tärkein vientikohde, epävarmuus Ison-Britannian EU-erosta lisää markkinahäiriöiden mahdollisuutta", johtaja Heli Tammivuori Elintarviketeollisuusliitosta kommentoi.

Suhdannebarometrin mukaan kevään positiivinen vientitilauskanta on kääntynyt elintarviketeollisuudessa kesän aikana negatiiviseksi. Myös henkilöstön määrän odotetaan kesäsesongin jälkeen kääntyvän laskuun, kun kesätyöntekijöiden pestit päättyvät.

"Päivittäistavarakaupan myynnin kasvu ja myönteiset tulevaisuuden odotukset ovat tärkeitä signaaleja elintarviketeollisuudelle. Kotimarkkinoiden vahva kulutuskysyntä pitää yritysten pyörät pyörimässä. Kysynnän ja kuluttajien luottamuksen vahvistumista pitäisikin vaalia", Heli Tammivuori sanoo.

Elintarvikkeisiin ja juomiin kohdistuvat erilaiset pisteverot sen sijaan nostavat tuotteiden hintoja ja heikentävät kuluttajien ostovoimaa.

"Kuluttajien näkemys oman talouden kehittymisestä on jo nyt vaisu eikä sitä saisi maan hallituksen toimin enää ehdoin tahdoin heikentää. Tärkeää olisi myös, että matkailu- ja ravintolapalvelujen kysyntä vahvistuisi, jotta hyvällä alulla olevan ruokamatkailun koko potentiaali saataisiin hyödynnettyä."

 

Lähde: Elintarviketeollisuusliitto ETL

Kommentit

Samankaltaista sisältöä