03.11.20

Valtionavustus sai öljylämmityksen vaihtamista harkinneet liikkeelle

Öljylämmityksen vaihtamiseen kannustavaa avustusta voi pientalon omistaja saada jopa 4 000 euroa.

Uutta öljylämmityksen vaihtamiseen kannustavaa avustusta haki ensimmäisen kahden kuukauden aikana yhteensä noin 5 200 pientalon omistajaa. Avustuspäätöksiä annettiin syys–lokakuussa noin 1 200 kotitaloudelle. Vain 60 hakijaa sai kielteisen päätöksen, mikä tarkoittaa, että tällä hetkellä avustukseen varatusta noin 28 miljoonasta eurosta noin 4,4 miljoonaa euroa on varattu myönteisen päätöksen saaneille.

Odotettua useampi on hakenut suurempaa, 4 000 euron avustusta, minkä vuoksi avustusta riittää aikaisemmin arvioidun 10 000 hakijan sijaan todennäköisesti noin 7 000–8 000 pientalolle. Vaikka myönteisten päätösten määrä on suuri, riittää avustusta vielä tuhansille öljylämmitteisten pientalojen omistajille. Hallitus on myös esittänyt ensi vuoden budjettiin noin 9,7 miljoonan euron määrärahaa, jolla tuettaisiin edelleen öljylämmityksestä pois vaihtavia pientalon omistajia.

Suurin avustus vaihdettaessa ilma-vesilämpöpumppuun tai maalämpöön

Suurin osa avustuksen hakijoista on vaihtamassa öljylämmityksen ilma–vesilämpöpumppuun. Toiseksi suosituin on maalämpö. Näihin sekä kaukolämpöön vaihtaville on tarjolla 4 000 euron avustus, ja muihin ei-fossiilisiin lämmitysjärjestelmiin öljylämmityksen vaihtavat voivat saada 2 500 euron avustuksen.

Öljylämmityksen korvaamista suunnittelevan kannattaa selvittää huolellisesti omaan kiinteistöön sopivat lämmitysvaihtoehdot, eri laitteiden hyötysuhteet sekä oman asuinkunnan luvat ja ilmoitukset. Suunnittelussa on esimerkiksi syytä huomioida, että nykykäytännön mukaan maalämpöjärjestelmien sijoittaminen pohjavesialueille ei pääsääntöisesti ole mahdollista.

Haku ruuhkautunut, sähköinen hakeminen nopeuttaa käsittelyä

Vaikka avustusta myöntävä Pirkanmaan ELY-keskus on palkannut hakemusten käsittelyyn lisää henkilökuntaa, tällä hetkellä avustusta hakevien kannattaa varautua jopa 4–6 kuukauden käsittelyaikaan. Hakemusten käsittelyä hidastaa etenkin paperihakemusten suuri määrä, mutta myös puutteelliset hakemukset ja puuttuvat liitteet. Tämän vuoksi hakijoita suositellaan hakemaan avustusta sähköisesti, sillä se nopeuttaa asian käsittelyä.

Avustusta kannattaa hakea jo ennen hankkeen toteuttamista varsinkin, jos haluaa varmistua myönteisen avustuspäätöksen saamisesta. Avustus on tosin mahdollista hakea myös hankkeen toteutuksen jälkeen.

Lue tarkemmin öljylämmityksen vaihtamiseen kannustavasta avustuksesta

Lähde: Ympäristöministeriö

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja