28.09.21

PTT: Maatalouden yrittäjätulo putoaa tänä vuonna jopa viidenneksen ja ensi vuonna vielä lisää

Maatalouden kannattavuuden lasku johtuu heikosta sadosta ja ennätyksellisen korkealla olevista tuotantopanosten hinnoista.

"Maatalouden yrittäjätulo putoaa tänä vuonna dramaattisesti, jopa viidenneksellä, ja ensi vuonnakin laskua tulee kahdeksan prosenttia. Syinä ovat heikko sato ja kustannusten nousu", kertoo Pellervon taloustutkimuksen PTT:n tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg.

"Heikko sato nostaa edelleen rehujen hintaa ja lisää kotieläintilojen kustannuksia. Samalla esimerkiksi lannoitteiden raaka-aineiden hinnat ovat jopa kaksinkertaistuneet", kertoo PTT:n vanhempi maatalousekonomisti Päivi Kujala.

Elintarviketeollisuus puolestaan toipuu korona-ajan notkahduksesta talouskasvun ja kysynnän vahvistumisen siivellä, kun tuotannon volyymi ja liikevaihto palautuvat. Elintarvikeviennin viime vuosien voimakas kasvu kuitenkin taittuu. Tähän vaikuttaa se, että liha- ja maitotuotteiden viennin kasvu hidastuu, ja viljaakin riittää vähemmän vientiin.

Sikatiloilla vaikeat ajat

Maataloudessa erityisen vaikeassa tilanteessa ovat sianlihan tuottajat. Viime vuosina tuotanto on kasvanut, ja myös vienti Kiinaan on lisääntynyt. Nyt Kiina ei enää vedä entiseen tapaan ja EU:ssakin on ylitarjontaa sianlihasta, jonka kulutus samaan aikaan myös vähenee.

Kun lihasikaloiden kustannukset kasvavat, mutta hinta on heikko, niiden kannattavuus laskee. Sianlihan kulutuksen vähentyminen puolestaan johtaa porsasruuhkaan emakkosikaloissa, kun lihasikalat eivät pysty enää kaikkia porsaita vastaanottamaan.

"Kuilu tuotannon ja kotimaisen kulutuksen välillä kasvaa, mutta tuotantoa ei pystytä sopeuttamaan kovin nopeasti. Toisaalta tuotannon pieneneminen pudottaisi yrittäjätuloa aina vain lisää.", sanoo maatalousekonomisti Juuso Aalto-Setälä.

Lihan kokonaiskulutus Suomessa jatkaa laskuaan, naudanlihan kulutus loivasti, sianlihan jyrkemmin. Sen sijaan siipikarjanlihan kulutus jatkaa suhteellisen tasaista nousuaan, ja ensi vuonna siipikarjanlihan kulutus ylittää sianlihan kulutuksen.

Ruuan hinta lähtee nousuun loppuvuodesta

Ruuan hinnan vaihtelut ovat olleet korona-aikana Suomessa selvästi pienempiä kuin EU:ssa. Ensimmäisen koronakevään piikkiä ei meillä koettu, ja tänäkin vuonna hintojen nousu on EU:ssa keskimäärin ollut vauhdikkaampaa.

Ruuan hinta on noussut Suomessa vuonna 2021 noin 0,3 prosenttia, mutta se alkaa nopeutua jo loppuvuodesta ja ensi vuonna nousu voi olla 1,8 prosenttia, eli enemmän kuin yleinen kuluttajahintojen nousu, jatkaa Sari Forsman-Hugg.

Hintojen nousuun ovat syynä kustannusten kasvaminen, lisäksi hintoihin tulee paineita palkankorotuksista, joista odotetaan viime vuosien maltillisia palkkaratkaisuja suurempia. Kun kysyntä ja kuluttajien ostovoimakin vahvistuvat, voidaan kustannusten nousua siirtää hintoihin. Tämä luo mahdollisuuksia myös tuottajahintojen nostolle.

Koko maa- ja elintarviketalouden ennuste on luettavissa PTT:n verkkosivuilla ja ennusteeseen liittyvä diasarja täällä

Lähde: Pellervon taloustutkimus PTT (Uutinen on osa PTT:n uutista, jonka voi lukea kokonaisuudessaan täällä.)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja