02.11.21

Maaseudun yritysten ja alkutuotannon koronatukien haku päättyy 15.11.2021

Tuen tarkoitus on ollut auttaa alkutuotannon alan yrityksiä, joiden taloudellinen tilanne heikentyi koronaviruspandemian aiheuttamien markkina- ja tuotantohäiriöiden takia.

Maaseudun yritysten ja alkutuotannon väliaikaisen tuen tarkoitus on ollut auttaa alkutuotannon alan yrityksiä, joiden taloudellinen tilanne heikentyi koronaviruspandemian aiheuttamien markkina- ja tuotantohäiriöiden takia. Tuki on tarkoitettu maatilojen yhteydessä harjoitettavaan yritystoimintaan sekä alle 10 henkilöä työllistäville yrityksille, jotka jalostavat ja myyvät maataloustuotteita.

Tuen haku alkoi toukokuussa 2020, mutta koronatilanteen vähitellen helpottuessa tuelle ei enää juurikaan ole tarvetta. Tuesta säätävien asetusten voimassaolo päättyy vuoden lopussa, joten hakemusten vastaanotto lopetetaan myös sen takia, että kaikkiin vireillä oleviin hakemuksiin ehditään tekemään päätökset ajoissa. Päätökset väliaikaisen tuen myöntämisestä tehdään ELY-keskuksissa.

Lokakuun 2021 puoliväliin mennessä ELY-keskukset ovat myöntäneet väliaikaisia tukia noin 2500 kappaletta, joista kaksi kolmasosaa alkutuotannon yrityksille. Tukea on myönnetty yhteensä noin 48 miljoonaa euroa. Maaseudun yritysten saama keskimääräinen tuki on ollut noin 12 800 euroa ja alkutuotantoyritysten saama tuki keskimäärin 44 300 euroa. Maaseudun yritysten väliaikaista tukea myönnettiin eniten Etelä-Savossa ja alkutuotannon väliaikaista tukea Pohjanmaalla.

Tukea on mahdollista hakea 15.11.2021 asti Ruokaviraston Hyrrä-asiointipalvelussa.

Lisätietoa maaseudun yritysten väliaikaisesta tuesta sekä alkutuotannon väliaikaisesta tuesta löytyy Ruokaviraston nettisivuilta.

Lähde: Ruokavirasto

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja